Tirana
Tirana [1] on Albanian pääkaupunki. Vuonna 2008 Tiranan kaupunkialueella asukkaita oli yli 615 000. [2] [muokkaa] YmmärräAlbania oli pitkään suljettu valtio. Turismia on vähän ja asiakaspalvelu kangertelee, mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja erittän avuliaita. [muokkaa] TuleParas aika käydä Tiranassa on syksyllä tai keväällä, jolloin lämpötilat ovat Suomen kesän lukemissa. Albaniassa lämpötila on kesällä yleisesti tuskastuttavasti +30 ja +40 C välillä, jopa enemmän: rankkaa ilmastoimattomissa busseissa ja takseissa. Talvi on välimerellinen: sateinen ja viileä. [muokkaa] LentokoneellaTiranan kansainvälinen lentokenttä [3] sijaitsee noin 17 kilometriä keskustasta. Suomesta ei ole suoria lentoyhteyksiä Albaniaan. Jokseenkin suoria reittejä ovat Lufthansalla [4] Münchenin kautta, Malevilla [5] Budapestin kautta tai Austrianilla [6] Wienin kautta. Esimerkiksi Italiasta voi lentää Tiranaan Belleairin [7] halpalentoyhtiöllä. Taksi keskustaan maksaa noin 2000 lekeä tai 10-15 euroa, riippuen neuvottelutaidostasi. Bussi lentokentän ja keskustan välillä kulkee päiväsaikaan kerran tunnissa aamukuudesta iltakuuteen ja maksaa 250 lekeä. Keskustasta lentokentälle bussit lähtevät Kansallismuseon sivusta Skanderbegin aukion luona. [muokkaa] BussillaPäivittäisiä busseja Tiranaan kulkee Turkista, Makedoniasta, Serbiasta, Kreikasta Ateenasta ja useita Kosovon Pristinasta. Pristinan ja Tiranan välille on rakennettu uusi mottoritie, joka on lyhentänyt matka-aikaa alle puoleen entisestä. Bussit Kosovoon ja Kosovosta lähtevät ja saapuvat keskustassa Kansallismuseon takaa. Tiranaan pääsee pikkubussilla (furgon) muista Albanian kaupungeista. Bussit ja pikkubussit ovat paras tapa matkustaa Albaniassa, vaikka ne voivatkin olla ränsistyneitä. Shkoderista matka maksaa n. 4-5 euroa. Shkoderiin puolestaan pääsee pikkubussilla Ulcinjista Montenegrosta, vuoroja on 2 päivässä, matka maksaa 6 euroa. Albanian lekejä saa automaateista, mutta bussit/taksit hyväksyvät myös eurot. Albanian sisäisillä reiteillä ei ole useinkaan aikatauluja, vaan bussit lähtevät silloin kun ne ovat täynnä tai kun kuski päättää niin. Kannattaa olla aamusta liikkeellä. Bussien aikataulut muuttuvat säännöllisesti, joten tarkasta bussin lähtöaika vielä paikan päällä ajoissa. Bussiasemaa ei ole, bussin lähtöpaikka voi olla kaukanakin keskustasta eikä sitä ole merkitty. Kysy paikallisilta. Aikaa ja vaivaa säästääksesi kannattaa bussin lähtöpaikalle ottaa taksi. Bussissa saattaa olla taskuvaras, pidä siis taskujasi silmällä. [muokkaa] JunallaTiranaan kulkee vain maansisäisiä junia. Tiranaan pääsee Durrësista (55 lekeä, tunti, 8 vuoroa päivässä), Shkodrasta (120 lekeä, 3,5 tuntia, kahdesti päivässä), Elbasanista (160 lekeä, 4 tuntia, kolmesti päivässä), Vlorësta (210 lekeä, 5,5 tuntia, kahdesti päivässä) ja Podgarecista (245 lekeä, 4 tuntia, kahdesti päivässä). Junat ovat huonoja ja busseja hitaampia, mutta näkymät voivat olla paremmat. [muokkaa] Liiku[muokkaa] AutollaOsa kaduista on huonokuntoisia ja kaistoja ei ole merkitty, liikenne on holtitonta. Katuja ja teitä korjataan kovasti paremmiksi. Kadut saivat nimikyltit keväällä 2010, mikä helpottaa suunnistamista. Autovuokraamo Tirana ja Airport Äiti Tereza (Mother Teresa) ACR. [muokkaa] BussillaBussilippu Tiranan julkisiin maksaa parikymmentä senttiä. Bussissa on lipunmyyjä, joka kiertää myymässä lippuja matkustajille. Bussilla on helppo mennä esimerkiksi pitkä kadun pätkä Skanderbegin aukion ja rautatieaseman välillä. Monet bussilinjat ovat kehiä joita pitkin bussit kulkevat molempiin suuntiin. Busseissa ei ole ilmastointia, ja ne voivat tulla äkkiä täyteen. [muokkaa] KävellenTiranassa kaikki nähtävyydet ovat keskustassa kävelymatkan päässä. [muokkaa] MetrollaTiranassa ei ole metroa. [muokkaa] Näe
[muokkaa] TeeTiranalaiset ovat tunnettuja bilehileitä. Hyppää ilalla sekaan ja pidä hauskaa aamuun asti! Ihmiset tanssivat paljon ja ovat helposti lähestyttäviä. [muokkaa] OstaKansallismuseon takana on matkamuistomyymälä. Myös International Hotellin kaupasta saa matkamuistoja ja karttoja, tosin kalliimpia kuin muualta kaupungista. Operan vieressä olevasta kirjakaupasta saa karttoja Tiranasta ja koko Albaniasta. Vaatteet ja kengät ovat aika kalliita ja suurimmaksi osaksi Italiasta tuotuja. Basaarista löytyy edullisempia pienompelimoiden valmistamia nykyaikaisia vaatteita. [muokkaa] SyöSky Towerin pyörivällä kattotasanteella on laadukas ravintola upealla näkymällä kaupungin yli. Hinnat ovat kylläkin muuta kaupunkia hieman korkeampia, mutta suomalaiselle edullisia: 2 hengen ateria alkupaloilla, alkusnapsilla, pääruualla, viinipullolla ja jälkiruualla saa alle 50 eurolla. [muokkaa] JuoTiranan yöelämän keskittymä sijaitsee lähellä Sky Toweria. Rruga Pjeter Bogdani -kadulta löytyy monia livebaareja, klubeja, tanssipaikkoja sekä istumapaikkoja. Pienissä paikoissa albanialaista olutta ja rakia (paikallista väkevämpää) saa todella halvalla, jopa eurolla. Jos tällaisessa paikassa seurustelee pitkälle iltaan, baarimikko voi alkaa tarjoilemaan ilmaisia rakeja seurueelle. Ulkomaiset oluet ja viinat maksaa tuntuvasti enemmän. [muokkaa] KahvilatKahviloita on aika tiheässä. Pyytäessäsi kahvin saat espressokupin, joka maksaa 50 senttiä. [muokkaa] Baarit & pubitTirana Rock Café Livebändejä viikonloppuisin, luurankoja seinillä. Oluet ja drinkit maksavat hieman enemmän kuin muualla. Ei sisäänpääsymaksua. [muokkaa] YökerhotTaverna Dajti sijaitsee Hoxhan pyramidin luona joen vieressä. Persoonallisessa paikassa on teemailtoja reiveistä rockiin. [muokkaa] Nuku[muokkaa] EdullisetItsenäiselle matkailijalle Mirror Dream/Panorama [8] asuntohuone, 2 hengeltä 24 €/yö. Vain 300 metrin päässä Skanderbegin keskusaukiolta. Omistaja puhuu englantia, mutta henkilökuntaa tai vastaanottoa ei ole. Check-in ja check-out ympäri vuorokauden. Asunnot siistejä ja hyväkuntoisia, ilmastoitu. Keittiötä ei ole, mutta talon yhteydessä on minimarketti ja kahvila. Maksu käteisellä. [muokkaa] Keskihintaiset[muokkaa] HintavatTirana International Hotel. [9] Skanderbegin aukiolla. Viikolla: 1 hh 112 €/yö, 2 hh 124 €/yö, deluxe 142 €/yö, sviitti 138 €/yö. Viikonloppuna: 1 hh 60 €, 2 hh 70 € [muokkaa] Pysy turvassaAlbania on yleisesti turvallinen maa. Liikennekäyttäytyminen on holtitonta. Kosovon rajan läheisyydessä voi olla vielä levotonta. [10] [muokkaa] Pysy terveenäJuo pullotettua vettä. [muokkaa] Ota yhteyttäSuomella ei ole suurlähetystöä Albaniassa. Albanian asioita hoitaa Suomen Kreikan suurlähetystö Ateenasta käsin. [11] Ateenan suurlähetystön yhteystiedot: Hatziyianni Mexi 5 115 28 Athens, P.O. Box 18123 116 10 Athens Puh: +30 210 72 55 860 Sähköposti: sanomat.ate@formin.fi Verkkosivut: www.finland.gr konsuli +30 6977 466 090 II-virkamies +30 6977 219 444 suurlähettiläs +30 6974 809 805 Kriisitilanteissa Suomen kansalaiset voivat ottaa yhteyttä myös Tanskan ja muiden EU-maiden Tiranassa sijaitseviin suurlähetystöihin sekä Suomen kunniakonsulaattiin. Schengen-viisumiasioita Tiranassa hoitaa Suomen puolesta Tanskan suurlähetystö. Suomen kunniakonsulaatti Kunniakonsuli Mr. Bardhyl Minxhozi Zayed Business Center Rr. Sulejman Delvina Tirana Puh. +355 4 229 578, Fax. +355 4 229 511 Sähköposti: bminxhozi@interalbanian.com Albanian kunniapääkonsuli Suomessa Kunniapääkonsuli Liliana Verdha PL 1218 00101 Helsinki puh.: +358 9 7741 733, +358 50 548 2854 sähköposti: liliana.verdha@helsinki.fi [muokkaa] Jatka matkaa
|
|