Talvisin Salla ja eritoten n. 7km päässä Sallan keskustasta sijaitseva Sallatunturin laskettelukeskus tarjoaa hyvät mahdollisuudet harrastaa niin laskettelua kuin muitakin talvilajeja. Tarjolla on laajat hiihtolatuverkostot. Myös moottorikelkkareittejä on huomattavasti, ja moottorikelkkoja voi joko vuokrata omatoimiseen käyttöön tai hankkia opastettuja moottorikelkkasafareita useilta paikallisilta yrittäjiltä. Sallan Poropuisto järjestää myös mm. poro- sekä huskysafareita.
+
Kesäisin taas Sallassa voi tutustua Sallan erämaihin patikkareittejä kulkemalla, esimerkiksi kulkemalla Suomen suosituinta patikkareittiä Karhunkierrosta [http://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunkierros] joka alkaa Etelä-Sallasta ja päättyy Kuusamoon. Tarjolla on myös kanooteille melontareittejä. Sallan lähialueen vesistöt tarjoavat hyvät mahdollisuudet kalastukseen.
+
+
Sallapäivät on Sallan vuoden isoin tapahtuma, ja se järjestetään heinäkuussa Sallan nimipäivänä. Sallan keskustassa on tällöin päivän kestävää ohjelmaa, mm. tanssi- ja musiikkiesityksiä.
==Osta==
==Osta==
Versio 30. heinäkuuta 2010 kello 10.54
Karhutunturi
Salla[1] on kunta Lapin läänin kaakkoisosassa. Sallassa sijaitsee Sallatunturin laskettelukeskus sekä Savukosken kanssa jaettu Värriön luonnonpuisto [2] että Kuusamon kanssa jaettu Oulangan kansallispuisto [3].
Sallaan pääsee bussilla hyvin joka paikasta. Matka Helsingistä kestää n. 17 tuntia.
Junalla
Sallaan pääsee junalla Kemijärvelle asti, josta jatkoyhteydet Sallaan bussilla. Matka Helsingistä Kemijärvelle kestää n. 14 tuntia ja Kemijärveltä Sallaan bussilla n. 1 tunti
Lentokoneella
Lentokoneella matkustettaessa, lennetään ensin joko Kuusamoon tai Rovaniemelle, mistä jatketaan bussilla matkaa Sallaan. Matka kestää lentokoneella Helsingistä Rovaniemelle n. 1,5 tuntia ja bussilla Rovaniemiltä Sallaan n. 3 tuntia ja Kuusamosta Sallaan 1h 50 min.
Liiku
Autolla
Bussilla
Kävellen
Näe
Hautajärven luontotalo, [4]. - tietoa Oulangan kansallispuistosta ja lähiseudun muista luonnonsuojelualueista sekä Metsähallituksesta. - retkeilyneuvontaa. - lapsille leikkipaikka "Asentopaikka". - maksutta esitettävät luontoaiheiset videot ja multimediaesitykset. - myytävänä mm. kalastuslupia. - kahvilasta myös matkamuistoja, retkievästä, retkikeittimien polttoainetta sekä ruokailut tilauksesta.
Luontokohteet, [6]. Sallassa on monia tutustumisen arvoisia luontokohteita ympäri kuntaa! mm. Aholanvaaran hiidenkirnut, joista suurin, juomapata, on koko Suomen suurin hiidenkirnu, Tuntsalla Pirunkirkko ja Oulangan kansallispuisto.
Sotamuistomerkit, [7]. Sallassa on useita Sotamuistomerkkejä, joista voidaan mainiti mm. Salpalinja ja paikanselän sotamuistomerkkialue.
Tee
Talvisin Salla ja eritoten n. 7km päässä Sallan keskustasta sijaitseva Sallatunturin laskettelukeskus tarjoaa hyvät mahdollisuudet harrastaa niin laskettelua kuin muitakin talvilajeja. Tarjolla on laajat hiihtolatuverkostot. Myös moottorikelkkareittejä on huomattavasti, ja moottorikelkkoja voi joko vuokrata omatoimiseen käyttöön tai hankkia opastettuja moottorikelkkasafareita useilta paikallisilta yrittäjiltä. Sallan Poropuisto järjestää myös mm. poro- sekä huskysafareita.
Kesäisin taas Sallassa voi tutustua Sallan erämaihin patikkareittejä kulkemalla, esimerkiksi kulkemalla Suomen suosituinta patikkareittiä Karhunkierrosta [8] joka alkaa Etelä-Sallasta ja päättyy Kuusamoon. Tarjolla on myös kanooteille melontareittejä. Sallan lähialueen vesistöt tarjoavat hyvät mahdollisuudet kalastukseen.
Sallapäivät on Sallan vuoden isoin tapahtuma, ja se järjestetään heinäkuussa Sallan nimipäivänä. Sallan keskustassa on tällöin päivän kestävää ohjelmaa, mm. tanssi- ja musiikkiesityksiä.
Osta
Alko, Kuusamontie 9
Jaanan Kenkä ja Posti, Myllytie 2 [9]. Kenkiä ja myös vaatteita.
Kaamos Pala, Kuusamontie 9 [10]. Käsintehtyjä paikallisia matkamuistoja ja lahjoja.