Saksa
Saksa (saks. Deutschland) [1] sijaitsee Keski-Euroopassa. AlueetSaksa koostuu 16 osavaltiosta (saksaksi "Bundesländer"): Pohjoinen
Itä
KeskiosaLänsi
Etelä
Kölnin tuomiokirkko Kaupungit
Muut kohteet
Kielin kanava Pilvenpiirtäjiä Frankfurtin kesksustassa A9-moottoritie Baijerissa YmmärräSaksa on Keski-Euroopan suurin maa, josta löytyy jokaiselle matkailijalle jotain. Suurissa kaupungeissa on vilkas yöelämä, nähtävyyksiä ja hyviä ostosmahdollisuuksia ja maaseudun pienissä kylissäkin on paljon nähtävää. Maisemat vaihtelevat pohjoisen tasangoista ja saarista etelän Alppeihin jotka tarjoavat hyviä talvi- ja kesäurheilumahdollisuuksia. Erityisesti historiasta kiinnostuneille Saksa on merkittävä maa. TuleLentokoneellaSaksan suurin lentokenttä on Frankfurtissa, josta pääseekin eteenpäin liioittelematta ihan minne vaan maailmassa, ja myös pikajunalla suoraan kentältä eteenpäin ympäri Saksaa. Useat lentoyhtiöt lentävät suoraan Saksaan:
JunallaJunalla pääsee Saksaan kaikista naapurimaista, tosin Suomesta juna ei ole kovinkaan kätevä vaihtoehto, paitsi jos välttämättä haluaa matkustaa junalla. Baltian maiden läpi ei juurikaan ole junaliikennettä, joten suorin reitti on laivalla Tukholmaan, junalla Kööpenhaminaan jossa vaihdetaan Hampuriin menevään junaan. Hampurista on sitten melko suorat yhteydet muualle maahan. AutollaTukholmasta ajaa yhdessä päivässä pohjois-Saksaan. Se on halvempi vaihtoehto kuin suora laivamatka. Baltian maiden ja Puolan kautta on myös mahdollista ajaa, mutta matka on pitempi ja tiet ovat huonommassa kunnossa. Vaikka Puola ja Tšekki ovatkin nykyään mukana Schengenin sopimuksessa eikä mitään rajatarkastuksia enää pitäisi olla, Saksan poliisi pysäyttävät useasti näiden kahden maiden rajoilla Saksaan tulevia ja Saksasta lähteviä autoja pari kilometriä rajasta. Poliisivirkailijat tarkastavat matkailijoiden henkilöllisyystodistukset ja auton paperit, ja jos olet liikkeellä suuremmalla autolla kuten asuntoautolla, he haluavat myös kurkistaa auton sisälle. Tarkastus kestää pari minuuttia jos sinulla on paperit kunnossa. LaivallaTallinkSiljan [7] ja Finnlinesin [8]laivoilla pääsee Helsingistä Saksaan. TallinkSilja kulkee Helsingistä Rostockiin ja Finnlines Helsingistä Travemündeen lähellä Lyypekkiä. Laivamatka Suomesta Saksaan kestää noin vuorokauden/suunta. LiikuAutollaSaksassa autolla liikkuessa tulee muistaa, että liikenneruuhkat ovat yleisiä varsinkin suurkaupunkien lähellä. Saksassa on useita radiokanavia, jossa tiedoitetaan liikenneruuhkista, ja niitä kannattaa kuunnella. Useimmilla moottoriteillä saa liikkua niin nopeasti kuin autolla pääsee. Saksan moottoriteillä oikealta puolelta ohittaminen on ehdottomasti kielletyä, ja ohituskaistaa ei saa ajaa jos ei ole ohittamassa toista ajoneuvoa. Nopeusrajoituksia valvotaan erittäin tarkasti siellä kun niitä on, erityisesti pienimmillä maanteillä ja kylissä. Pienimmät tiet maaseudulla ovat usein satoja vuosia vanhoja puistoteitä (Alleestrassen). Nämä tiet ovat usein kapeita, mutkaisia ja puiden reunustamia, ja näillä sattuu paljon ylinopeudesta johtuvia onnettomuuksia. UmweltzonenJoidenkin Saksan kaupunkien keskustoihin (tällä hetkellä mm. Berliini, Hannover, Stuttgart ja Köln [9]) on vuoden alusta perustettu ympäristövyöhykkeitä (Umweltzonen) [10], mikä tarkoittaa että sinne ajavilla autoilla on oltava tuulilasissaan kiinnitetty tarra, joka ilmoittaa miten paljon pienhiukkasia auton päästöissä on. Päästöryhmiä on neljä (1-4). Autot jotka kuuluvat nelosluokkaan saavat ajaa kaikkialla, mutta ykkösluokkaan kuuluville autoille ei myönnetä lainkaan tarraa, ja näin ollen suurpäästöisillä autoilla ei saa lainkaan ajaa ympäristövyöhykkeissä. Tarrat saa ostettua katsastusasemilta, valtuutetuilta autokorjaamoilta, ja netistä [11]. Ympäristövyöhykkeellä ilman asianmukaista tarraa ajamisesta saa sakot. JunallaSaksan junaverkosto on yksi maailman tiheimpiä ja julkinen liikenne Saksassa nojautuukin pitkälti rautateihin. Pääosin junayhteyksiä hoitaa Deutsche Bahn (DB) [12]. Matkalippujärjestelmä on hieman monimutkainen monine alennuksineen ja liput ilman minkäänlaista alennusta eivät ole mahdottoman edullisia. Porukassa matkustavien kannattaa huomioida mm. seuraavat paljon käytetyt tarjousliput:
LentokonellaSaksassa pääsee Autobahnilla tai ICE-luotijunalla käytännössä minne päin maata tahansa suhteellisen lyhyessä ajassa, joten maan sisäiset lennot ovat lähinnä liikematkustajia varten. Suurimmat yhtiöt maan sisäisessä liikenteessä ovat Lufthansa sekä halpisyhtiöt Air Berlin ja Germanwings. PuhuSaksassa saksa on ainoa virallinen kieli, mutta useimmat ymmärtävät myös englantia. Teitittely on paljon yleisempää kuin Suomessa, ja nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että kaikkia tulisi oletusarvoisesti teititellä ellei sinunkauppoja ole aiemmin tehty. OstaSaksassa kaupat ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Kaupunkien ulkopuolella sijaitsevia automarketteja on verrattain vähän, mutta ne ovat tavallisesti todella isoja. Sen sijaan keskisuurissakin kaupungeissa on vähintään yksi tavaratalo. Saksassa on tavallista että leipä ostetaan tuoreena leipomosta (Bäckerei), ja liha, kala ja vihannekset torilta. Toki ruokakauppaketjujakin löytyy, merkittävimmät ovat suomalaisillekin tuttu Lidl, Aldi, Plus ja Penny-Markt. Kaupat ovat tavallisesti kiinni sunnuntaisin, ruokakaupat jotka ovat sunnuntaisin auki ilmoittavat usein siitä erillisellä kyltillä. HintatasoHinnat ovat jonkin verran halvempia kuin Suomessa, varsinkin ruoka ja kotielektroniikka. SyöRavintolassa syöminen on edullisempaa kuin Suomessa ja saksalaiset syövätkin suomalaisia useammin ravintoloissa. Kaupungeissa ravintolatarjonta on monipuolista ja niissä tarjotaan ruokaa melkein jokaisesta maailman kolkasta. Hienoja ravintoloita löytyy sekä kaupungeista että maaseudulta; monet linnat jotka on rakennettu aikana jolloin Saksa koostui pienistä kreivi- ja herttuakunnista on muutettu luksushotelleiksi ja -ravintoloiksi. Kaupungeissa on nakkikioskeja (Imbiss) ja useimpien tavaratalojen ylimmässä kerroksessa on suuria itsepalveluravintoloita jossa voi syödä suhteellisen edullisesti. Kyläbaareissa tarjotaan lähes poikkeuksetta myös ruokaa. Niissä tarjotaan myös perinteistä saksalaista ruokaa, jota ei juurikaan tarjota kaupungeissa muualla kuin baijerilaisissa ravintoloissa. MakkaraMakkara (Wurst) on suosittu perinneruoka. Sitä valmistetaan noin 1500 lajia. Makkara ei varsinaisesti ole ravintolaruoka, vaan sitä tarjotaan nakkikioskeissa ja pubeissa. Nakkikioskeissa makkaraa syödään joko ranskalaisten tai sämpylän ja sinapin kera. Pubeissa sen kanssa kuuluu usein myös hapankaalia.
Saksalaisia erikoisuuksia
Juo
NukuSaksassa, kuten muuallakin Keski-Euroopassa, on muutamia edullisia ns. itsepalveluhotelleja, joissa yöpyminen on halpaa. Konsepti on samanlainen kuin kotimaisella Omenahotelli-ketjulla, eli hotelli varataan verkosta, check-in hoidetaan automaattisesti ja huoneessa voi yöpyä yleensä 1-4 ihmistä. Kaikilla merkittävimmillä hotelliketjuilla on hotelleja Saksassa. Ketjuihin kuuluvat hotellit ovat useimmiten luksusluokkaa.
Ketjuihin kuulumattomia hotelleja on runsaasti, ja kahden hengen siisti huone kylpyhuoneella, televisiolla ja aamiaisella maksaa usein noin 60-80 euroa. Vapaita huoneita löytyy melko vaivattomasti ellei kaupungissa ole joku tapahtuma – mene hotelliin sisään kysymään. Pienimmissä kylissä löytyy usein pienempiä kestikievareita (Gasthaus) jossa voi nukkua ja syödä edullisesti. Jos haluaa asua yleellisesti, kaupungeissa löytyy paljon luksushotelleja. Messukaupungeissa (esim. Frankfurt, Hannover) hinnat ovat korkeampia ja hotellit useimmiten täysiä messujen aikana. OpiskeleTyöskentelePysy turvassaSaksa on suhteellisen turvallinen matkailumaa. Suurimmissa kaupungeissa lompakkoa pitää säilyttää turvallisessa paikassa. Pysy terveenäHuomattavia terveysriskejä ei ole. Metsissä liikkuvien kannattaa varoa punkkeja. Vesijohtovesi on pääosin turvallista juoda mutta maku ei aina ole mielyttävä kaupungeissa, etenkään Ruhr-alueella, jossa vesi on voimakkaasti kloorattua. Kunnioita
Saksan tapakulttuuri ei poikkea merkittävästi suomalaisesta, älä siis tee mitään mitä et tekisi kotonakaan. Saksalaiset ovat yleisesti asiallisia, täsmällisiä (ole ajoissa!), ja teittely on yleistä työkavereidenkin kesken. Yleensä kaikki toimii mutkattomasti ja suunnitelmien mukaan, tämä on viimeinen maa missä kannattaa yrittää päästää esim. ylinopeussakoista eroon lahjomalla poliisia. Yleensä saksalaiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia siinä missä muutkin keskieurooppalaiset. Vähäinenkin saksankielen taito on plussaa. Ota yhteyttäSuomalaiset matkapuhelimet toimivat sellaisenaan Saksassa, mukaan lukien 3G-datapalvelut. Hinnoittelu kannattaa tarkistaa omalta matkapuhelinoperaattorilta. Saksalaiset teleoperaattorit myyvät prepaid liittymiä, joihin on saatavilla datansiirtopalveluita (GPRS, 3G).
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||

