Auta Wikitravelia kasvamaan muokkaamalla artikkelia! Opi tästä

Riika

Wikitravel
Eurooppa : Itä-Eurooppa : Baltia : Latvia : Riika
Versio hetkellä 8. toukokuuta 2013 kello 07.42 – tehnyt 212.213.67.231 (keskustelu)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Riika (latv. Rīga) [1] on Latvian pääkaupunki, usein myös Pohjolan Pariisiksi tai pikku-Pariisiksi kutsuttu. Kaupunki on muodostunut Daugava-joen (Väinäjoki) molemmille rannoille, vanhan kaupungin keskustan jäädessä sen itärannalle. Riika on Baltian maiden väkiluvultaan suurin kaupunki ja siellä sekoittuvat mielenkiintoisella tavalla latvialaiset, saksalaiset ja venäläiset vaikutteet.

Näkymä Riian Pietarinkirkon tornista.
Iltahämärää Riiassa

Tule

Muista, että Latviaan tulo edellyttää voimassa olevaa passia tai 1.3.1999 jälkeen hankittua henkilökorttia. Ajokortti ei kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen.

Lentokoneella

Helpoimmin ja nopeimmin Suomesta Riikaan pääset lentäen. Finnairilla on kaksi päivittäistä lentoa Helsingistä Riian kansainväliselle lentokentälle (IATA: RIX, [2]). Air Baltic [3] lentää päivittäin useasta Suomen kaupungista suoraan Riikaan ja verkostoa laajennetaan koko ajan.

Riian lentoasema (Lidosta) sijaitsee noin 8 km:n päässä kaupungin keskustasta. Edullisimmin suoraan Riian keskustaan pääset käyttämällä bussilinjoja 22 ja 22A.

Autolla

Autolla matka Tallinnasta Riikaan kestää noin 5 tuntia ilman rajamuodollisuuksia. Nopeusrajoituksia on syytä noudattaa, sillä ratsiat ovat yleisiä, vaikka latvialaisilla onkin tapana varoittaa poliiseista ajovaloja väläyttämällä. Jos tulet Riikaan autolla, kannattaa ehdottomasti hankkia hyvä kartta etukäteen, sillä tienviitat puuttuvat paikoitellen.

Riiassa auto kannattaa pysäköidä valvotulle pysäköintipaikalle ja auto olisi hyvä varustaa ajonestolaitteella, hälyttimellä ja rattilukolla. Mitään varastettavaa ei kannata jättää autoon. Tarkista myös vakuutusturvasi liikenneonnettomuuden tai varkauden varalta.

Junalla

Noin tunnissa Riiasta pääsee junalla ranta- ja kylpyläkaupunki Jurmalaan.

Riikaan on junayhteydet Pietarista ja Moskovasta. Junat Valko-Venäjälle ja Liettuaan on lakkautettu. Aikataulut ja hinnat löytyvät Latvian rautateiden nettisivuilta [4].

Tarton suuntaan on mahdollista matkustaa junalla menemällä ensin latvialaisella junalla Viron Valgaan ja vaihtamalla siellä virolaiseen junaan, jolla matka jatkuu eteenpäin. [5] Valgasta kulkee myös busseja suoraan Tallinnaan. [6]

Tällä hetkellä Riiasta voi matkustaa junalla Vilnaan vain Daugavpilsin (Väinänlinna) kautta. Siellä on yövyttävä, sillä Pietari-Vilna-juna on Daugavpilsissä vasta aamulla. Vastaavasti toiseen suuntaan Vilna-Pietari-juna on Daugavpilsissä illalla ja sieltä pääsee Riian suuntaan vasta seuraavana aamuna.

Bussilla

Baltian maissa ensisijainen ja kätevin kulkuväline suurimpien kaupunkien välillä on bussi. Eurolinesin busseilla [7] pääsee Riikaan mm. Tallinnasta ja Vilnasta sekä muualta Latviasta.

Laivalla

Riikaan ei tällä hetkellä ole laivayhteyksiä Suomesta. Jouluisin Silja Linen M/S Baltic Princess järjestää risteilyn Turusta Riikaan.[8]

Liiku

Vanhan kaupungin kartta
  • Vanhassa kaupungissa ja ydinkeskustan alueella on helpointa liikkua jalkaisin. Paikalliset naiset ovat ihailtavan taitavia kulkiessaan horjumatta mukulakivikaduilla myös 10 cm:n koroissa!
  • Julkisilla kulkuneuvoilla [9] matkustaminen on edullista. Bussissa lipun voi ostaa rahastajalta, raitiovaunuihin liput tulee hankkia lippukioskeista. Lipuntarkastajia ratikoissa näkee harvoin, mutta liputta matkustaessa saattaa joutua maksamaan 5 latin tarkastusmaksun. Molempiin kulkuvälineisiin lippu maksaa 0,40 latia. Ydinkeskustaa ympäröivällä alueella on kattava raitiovaunulinjasto.
  • Luotettavimmat taksit ovat vihreitä (Baltic Taxi) tai punaisia - niiden taksat ovat näkyvissä autojen kyljissä.
  • Auton kannattaa jättää hotellin vartioidulle parkkipaikalle. Vaikka liikenne on jokseenkin sujuvaa hyvän kartan ja -lukijan kanssa niin parkkipaikan löytäminen on varsin hankalaa. Jos kuitenkin parkkeeraat Riiassa kadulle niin älä missään nimessä jätä arvoesineitä autoon etenkään näkyville!

Näe

Vapaudenpatsas Riian vanhassa kaupungissa
  • Vanha kaupunki. Daugavan itäisellä rannalla sijaitseva Vanha Riika (Vecrīga) ja sen historialliset, keskiaikaista tunnelmaa henkivät korttelit ovat kaupungin tärkein nähtävyys. Vanha kaupunki on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1997.
  • Vapaudenpatsas. Riian yksi tunnetuimmista maamerkeistä on Latvian vapaussodan muistoksi pystytetty korkea Vapaudenpatsas, jonka kärjessä naishahmo, Milda, kannattelee kolmea tähteä. Ne symboloivat Latvian kolmea historiallista maakuntaa: Kuurinmaata (Kurzeme), Liivinmaata (Vidzeme) ja Latgalea. Patsaan jalustassa kuvataan latvialaisia laulamassa ja taistelemassa vapautensa puolesta. Vuonna 1935 paljastetun patsaan juurella on aina kukkia - näin oli jopa neuvostomiehityksen aikana, jolloin kukituksesta saattoi ansaita menolipun Siperian työleirille. Patsasta vartioi päivisin kaksi sotilasta, ja vahdinvaihto tapahtuu tunnin välein klo 9-18.
  • Riian art nouveau -korttelit. Riika voi nykyään kehuskella Euroopan upeimmalla art nouveau -rakennusten keskittymällä. Alberta iela, Elizabetes iela ja Strelnieku iela ovat parhaita katuja Riian art nouveau -rakennusten ihailuun. Näillä kaduilla voi talojen seinissä nähdä toinen toistaan ihmeellisempiä eläimiä, kasvoja ja naamioita. Tunnetuin Riian art nouveau -arkkitehdeistä on Mikhail Eisenstein, kuuluisan elokuvaohjaajan Sergei Eisensteinin isä.
  • Miehitysmuseo, [10]. Daugava-joen rannalla, Raatihuoneentorin kupeessa vanhassa kaupungissa, sijaitsee Latvian miehitysmuseo. Museon laajamittainen ja pikkutarkka näyttely kertoo maan vuosien 1940-1991 miehitysjaksoista. Näyttelyssä on esillä lukuisia dokumentteja, valokuvia ja esineitä. Informaatiomäärä on valtava, jopa niin valtava, että kertakäynnillä kaikkea ei ehdi millään sisäistää. Sisäänpääsy museoon on ilmainen, mutta museon tulevaisuus riippuu kävijöiden vapaaehtoisesta lahjoituksista - budjettimatkailijankin olisi hyvä lahjoittaa edes pieni summa. Museo on päivittäin avoinna klo 11-17, paitsi 1.10.-1.5., jolloin se on maanantaisin suljettu.
  • Riga Zoo, Meza Prospekts 1, +371 7518409, [11]. Huhtikuun puolivälstä lokakuun puoliväliin klo 10-18 ja lokakuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin klo 10-16. Riikan eläintarhassa on noin 3000 eläintä ja 450 eri eläinlajia. Eläintarha on tyypillinen itä-eurooppalainen eli eläinten oltavat ovat hyvin askeettiset, mikä voi hätkähdyttää tottumatonta. Täytyy muistaa, että käymällä paikan päällä saadaan eläintarhalle tuloja, joilla eläinten tiloja ja olosuhteita saadaan toivottavasti parannettua. Liput: Aikuiset 4 LVL. Opiskelijat, eläkeläiset ja lapset (4-18 -vuotiaat) 3 LVL.
  • Riian tv-torni, [12]. Noin kolme kilometriä keskustasta etelään Zakusalan saarella sijaitseva 368 metrinen tv-torni on Euroopan Unionin korkein rakennus. Matkailijat pääsevät 97 metrin korkeudessa sijaitsevaan näköalakerrokseen, josta näkee koko kaupungin.
  • Pietarinkirkko. Myös Pietarinkirkon tornista, n. 72 m korkeudesta, avautuvat upeat maisemat yli vanhan kaupungin kattojen. Tiesitkö, että Pietarinkirkon tornia korkeampien (n. 200 m) rakennusten rakentaminen Riikaan on kielletty?
  • Riian tuomiokirkko, Doma laukums 1. Kaupungin symboli, sijaitsee vanhassa kaupungissa. Kirkossa on Euroopan suurimmat urut (6768 pilliä) sekä loistelias saarnastuoli ja upeat lasimaalaukset.
  • Kävelyretki Vanhassa kaupungissa, Kaleju 59, +371 22126845, [13]. 10:00-17:00. Audiokierros «RigaQuest» on mukava ja edullinen tapa tutustua lähes kaikkiin vanhan kaupungin nähtävyyksiin. 9.99 EUR.
  • Luonnonhistoriallinen museo, 4 K. Barona street, [14]. Latvian luonnonhistoriallinen museo sijaitsee lähellä keskustaa ja tarjoaa kuudessa kerroksessa kattavan kokoelman täytettyjä eläimiä ja lintuja.

Tee

Lido slidotavan luistinrata
  • Forum Cinemas, [15]. Aikaa voi kuluttaa katsastamalla uutuusleffat Pohjois-Euroopan toiseksi suurimmassa elokuvateatterikompleksissa Forum Cinemasissa, joka sijaitsee vanhan kaupungin tuntumassa Coca-Cola Plazalla. 14 salia ja 3200 istumapaikkaa sisältävässä teatterissa lippujen hinnat ovat karkeasti arvioituna noin puolet suomalaisista hinnoista. Elokuvat esitetään alkuperäisellä ääniraidallaan, ellei dubbauksesta erikseen mainita.
  • Lido slidotava, [16]. Lido Recreation Center tarjoaa vierailijoilleen suuren luistinradan, valtavan ravintolarakennuksen ja useita leikkipaikkoja perheen pienimmille. Ravintolassa on suuresti valinnanvaraa kunkin ruokailumieltymyksille, ja alakerran panimossa valmistetettua olutta ei kannata jättää väliin. Luistinradalla tunnin luistelu maksaa yhden latin, hokkareiden vuokra saman verran. Lidoon pääsee suoraan bussilla 17a postiaseman edestä tai vaihtoehtoisesti raitiovaunuilla 7 ja 9, jääden pois Lidon pysäkillä.

Osta

Riian keskustori eli Centrālais Tīrgus

Meripihkakoruja ja erilaisia laadukkaita keramiikka-, puu-, nahka-, villa- ja pellavatuotteita myydään kaikkialla vanhassa kaupungissa. Riiassa on monia omaperäisiä pikkuputiikkeja ja toisaalta huippumuotia ja merkkivaateketjuja, jotka eivät ole vieläkään rantautuneet Suomeen.

Latvia on tunnettu maukkaista juustoistaan (siers) ja erilaisista hunajalaaduistaan (medus). Paikallinen olut (alus) ja vodka (degvīns) on edullista ja 'ihme-eliksiiri' Riian musta balsami (Rīgas Melnais Balzams) ehdottomasti maistamisen arvoista. Latvia on myös tunnettu erinomaisesta Laima-suklaastaan sekä Emihls Gustafs Chocolaten suklaaherkuista. Tuliaisiksi kannattaa hankkia myös luontaistuotteita ja -valmisteita tai vaikka Stendersin käsin tehtyjä saippuoita ja kylpytuotteita kauniissa lahjapakkauksissa.

  • Riian keskustorin (Rigas Centrālais Tīrgus), Nēģu iela 7, [17]. vanhat Zeppelin-hallit 1930-luvulta palvelevat nykyisin kauppahalleina ja ovat ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Valtavien hallien lisäksi myyntikojujen ja -pöytien paljous jatkuu vielä pitkälle hallien taaksekin.
  • Galerija Centrs, Audēju iela 16, (), [18]. Riian vanhin tavaratalo (Universal Veikals) on remontoitu tyylikkääksi vanhan kaupungin kauppagalleriaksi.
  • Barona Centrs, Krišjāņa Barona iela 46, [20].
  • Berga Bazārs, Elizabetes iela 83/85 ja Marijas iela 13, [21]. Viehättävä ostosbasaari pienen Bergs-luksushotellin sisäpihalla, mm. Emihls Gustafs suklaapuoti ja Stendersin saippuakauppa.
  • Origo, Stacijas laukums 2, [22]. Sijaitsee rautatieaseman kupeessa Stockmann-tavaratalon vieressä.
  • Laima, Audēju iela 15, tehtaanmyymälä Miera iela 22, [23]. Paikallista laadukasta suklaata, joka vetää vertoja jopa belgialaiselle suklaalle.

Syö

Vanhan kaupungin alueella ravintoloiden hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin muualla kaupungissa, mutta useat Suomen hintatasoon nähden kohtuullisia. Budjettimatkailijan kannattaa suunnata pois turistikeskittymästä kauemmaksi kaupungin keskustaan, josta löytyy halpoja baareja ja ruokaloita, joissa tarjotaan aitoa latvialaista ruokaa, mm. täytettyjä pannukakkuja. Pientä purtavaa saa edullisesti paikallisista konditorioista (kafeinica).

Edulliset

  • Lido, [24]. Helpoin tapa tutustua Latvialaiseen ruokaan on Lido-teemaravintola ketju. Ravintoloissa on itsepalvelu, eli asiakas voi itse valita ja yhdistellä buffet-pöydässä olevia ruokia ja maksaa ostokset kassalle. Ravintolat ovat sisutettu vanhanajan perinteiseen latvialaiseen tyyliin ja ovat jo itsessään näkemisen arvoisia paikkoja.
  • Malibu Pizza. Vanhan kaupungin sydämessä sijaitseva kohtuuhintainen pizzeria, jonka valikoima on ilahduttavan laaja - pizzojen lisäksi ravintola tarjoaa monenlaista pastaa ja salaatteja. Pizzat ovat suomalaiseen makuun hieman pieniä, mutta helppoa ruokaa etsivälle Malibu on varma valinta.
  • Mazie Balti Krekli, Kaleku 54.
  • Staburags, A. Čaka 55. Maistuvaa latvialaista ruokaa tunnelmallisessa ympäristössä.
  • Kiploku Krogs (The Garlic Pub), Jekaba 3, sisäänkäynti Maza Pils -kadulta, [25]. Pieni tunnelmallinen ravintola vanhassa kaupungissa. Ihanaa valkosipuliruokaa kohtuuhintaan, ystävällinen palvelu.

Keskihintaiset

  • Fellini, Berga Bazars, Marijas 13, [26]. Erinomainen napolilaisen kokin isännöimä italialainen ravintola Fellinin elokuvamaisessa miljössä. Ensiluokkaista kotitekoista pastaa.
  • Kabuki, Krisjana Barona 14, [27]. Sushia ja japanilaista olutta - oiva vaihtoehto raskaalle paikalliselle ruoalle.
  • Steiku Nams Dome (Steak House Dome), Smilsu 2, [28]. Kaupungin parhaat (ja suurimmat!) pihvit. Ja tämä lupaus pitää.
  • 4 Rooms. Vanhassa kaupungissa sijaitseva turistihintainen ravintola, jonka sisustus on hyvin miellyttävää mutta annosten koko ei. Annosten pienuuden ja korkeiden hintojen takia maha ei täällä juuri täyty, ellei sitten tilaa useampaa annosta.

Hintavat

  • Bergs, Elizabetes 83/85, Hotel Bergs, [29]. Parasta mitä Latvia voi tarjota. Ravintola ei häpeäisi vastaavia Lontoossa tai New Yorkissakaan.
  • Vincents, Elizabetes 19, [30]. Ravintolaa isännöi yksi Latvian kuuluisimmista kokeista, Martins Ritins. Paikallisten liikemiesten, poliitikkojen ja vierailevien kuuluisuuksien suosima paikka.
  • Zivju Restorans, Vagnera 4, vanha kaupunki, [31]. Kaupungin paras kalaravintola, jonka listalta löytyy mm. taimenta, ankeriasta ja hummeria tuoreena suoraan altaasta.

Juo

Riika on merkittävä bailukohde ja baarit ovat usein pitempään auki kuin muualla Euroopassa. Tavallisesti tuoppi maksaa 2 latia vanhassa kaupungissa ja yhden latin sen ulkopuolella. Paikallista erikoisuutta Riga Balsamia ei pidä unohtaa kokeilla!

Etenkin yksin matkustavien nuorten miesten tulisi Latviassa ja muuallakin Itä-Euroopassa varoa paikallisten rikollisten pyörittämiä baareja ja yökerhoja. Monesti nuori nainen houkuttelee sisään baariin ja pyytää ostamaan drinkin. Sitten kun on maksun aika eteen tulee useiden satojen latin lasku! Portsarit keräävät maksun joko käteisellä tai luottokortilla, tai tulevat mukaasi pankkiautomaatille nostamaan rahat. Yhdysvaltain Riian suurlähetystö on koonnut listan [32] paikoista jossa tällaista harjoitetaan, ja joihin siksi ei pitäisi mennä.

Kahvilat

  • Paikalliset kafeinicat ovat edullisia ja persoonallisia kahviloita, joista saa paikalla leivottuja makeita leivonnaisia ja pikkusuolaista.
  • Double Coffee, [33]. Paikallinen Starbucks-tyyppinen kahvilaketju, joita löytyy joka puolelta. Sopiva lounas- tai iltapalapaikaksi, hyvää ruokaa ja annokset ovat herkullisen näköisiä, erikoisteetä ja -kahveja, alkoholittomia tuoremehujuomia, drinkkejä, pastaa, pizzaa, sushia, salaatteja, leivonnaisia...

Baarit & pubit

Riian yömaisemaa Skyline-baarin ikkunasta
  • Skyline Bar. Tutustuminen Riikaan kannattaa aloittaa Hotelli Latvijan 26. kerroksessa sijaitsevasta trendikkäästä baarista, jossa budjettimatkaajakin voi nauttia kohtuuhintaisista juomista ja upeista maisemista. Sisäänkäynti hissiin on hieman vaikeasti löydettävissä hotellin aulasta - sinnikkyys palkitaan! Myös ikkunapaikan saaminen saattaa olla hankalaa, mutta on onnistuessaan odottelemisen arvoista. Palvelu on toisinaan hidasta, mutta alla levittäytyvää valomerta tuijotellessa ei ole kiire minnekään.
  • Leningrad, [34]. Neuvostoliitto-teemainen baari ja omistajakin on Leninin näköinen.

Yökerhot

  • Pulkvedis, [35]. Trendikäs nuorekas paikka. Kellarissa soi tekno ja alternatiivimusiikki. Yläkerrassa jossa on eniten asiakkaita soitetaan puolestaan poppia ja rockia musiikkia. Todella paljon väkeä torstaista lauantaihin, sunnuntaisin kiinni. sisäänpääsy: 3 LVL; tuoppi: 2 LVL, vodka orange: 2.75 LVL, vodka coke: 2.50 LVL, drinkit: 4-5 LVL.
  • Burlesque. (ent. Roxy, katso varoitus lopussa) Vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva nuorison suosima yökerho, jossa on viisi erilaista tanssisalia sekä istuskelusohvia ylä- ja alakerrassa. Juomat ovat yleiseen hintatasoon verrattuna melko tyyriitä, mutta viikonloppuisin paikka on täynnä ja meininki tanssilattialla huimaa isojen strobovalojen ja taustatanssijoiden ansiosta. Kannattaa kuitenkin katsoa kenen kylkeen liimautuu - eräät tanssilattialla pyörivistä naisista ovat liikkeellä hyvinkin ammattimaisin ottein (ja taksoin!). Musiikkivalikoima vaihtelee radiohiteistä houseen. Läheisestä Profitcamp-hostellista saa ilmaislippuja baariin, joten 'peliliikkeitä' suorittaen ilmainen sisäänpääsy on varsin mahdollinen. (HUOM! tämä paikka on USA:n lähetystön varoituslistalla ainakin tarkistettaessa 19.3.2012)
  • Jockey Club, Elizabetes 49, [36]. Mahdollisesti ainoa turvallinen herrasmiehille suunnattu aikuisviihdekerho Riiassa. Radissonin vierellä sijaitseva (tyyris!) kerho korostaa olevansa "pohjoismaisten pyörittämä", viitaten siihen etteivät he harrasta asiakkaiden huijausta tai ryöstämistä. Rahoistaan pääsee eroon yhtä nopeasti kuin kyseenalaisissakin paikoissa, mutta ainakin se tapahtuu rehellisesti ja läpinäkyvästi. Sisäänpääsy: 10 LVL.

Nuku

Edulliset

  • Hostel Profitcamp, [39]. Vanhan kaupungin keskustassa sijaitseva kohtuuhintainen hostelli, jossa on runsaasti erilaisia huonevaihtoehtoja niin yksin matkaaville kuin suuremmille ryhmillekin. Hinnat vaihtelevat sesongin ja ryhmäkoon mukaan, joten kannattaa tarkistaa hinnat henkilökohtaisesti sähköpostilla. Luottokorttitietojaan ei ole pakko luovuttaa varausvaiheessa - kieltäydy ja tarjoa luottokorttinumeron sijasta puhelinnumeroasi. Hiukan kolhoista sisätiloista huolimatta huoneet ja saniteettitilat ovat hyväkuntoisia ja siistejä. Reppumatkaajakulttuurista nauttiville Profitcamp ei ole paras vaihtoehto, sillä kunnolliset yhteiset oleskelutilat puuttuvat ja hostellin suuresta koosta johtuen asukkaat pysyttelevät pitkälti omissa oloissaan. Huoneet siivotaan kerran päivässä ja liinavaatteet voi vaihtaa kolmen päivän välein. Hostellilla on ilmainen internet-yhteys, hyvä aamupala (hostellitasoiseksi) ja respasta saa ostettua olutta sekä sipsejä yölliseen suolaisennälkään. Hostellilta saa myös ilmaislippuja lähellä sijaitsevaan yökerho Roxyyn.
  • BaltHostel, Markela Iela 1 (keskusrautatieaseman vastapäätä), (+371) 67224258, [40]. Ystävällinen ja kielitaitoinen henkilökunta dormi: €18-€23.


  • Funky Hostel, 25 Kr Barona Iela, [41]. Australialais-latvialaisomistuksessa oleva hostelli. Vastaanotto auki kellon ympäri. Huoneissa ilmainen langaton verkko. dormi: alkaen 6.90 LVL.

Keskihintaiset

  • Reval Hotel Latvija, Elizabetes 55, +371 6777 2222 (), [42]. Tasoltaan suomalaisia hotelleja vastaavat huoneet ja monipuoliset ravintola- ym. palvelut. Kaikissa huoneissa ilmastointi ja ilmainen langaton Internet-yhteys sekä useakanavainen televisio (myös maksullisia kanavia), työpöytä, minibaari ja hiustenkuivaaja. Huonepalvelu 24h. Huoneita sekä tupakoiville että savuttomille, sekä parkettilattiaisia huoneita allergikoille. Osa huoneista on suunniteltu erityisesti liikuntarajoitteisille. Hotellissa Baltian alueen suurin kasino, joka tarjoaa myös cocktaileja ja sushia 24 tuntia vuorokaudessa. Muita ravintoloita 26. kerroksessa sijaitseva Skyline Bar, yökerho Amber Night sekä uusi D’Vine, viini- ja tapas-baari.
  • Krisjanis and Gertrude Bed & Breakfast, K. Barona iela 39 (Baronan ostoskeskuksta vastapäätä puutalossa, sisäänkäynti Gertrudes ielalta.), (+371) 67506604, [43]. Matalan sesongin hinnat, aamiainen sisältyy hintoihin 1hh: €30 2hh: €40 3hh: €50.
  • Metropole Hotel, 36 Aspazijas bulvaris, +371 67225411 (, fax: +371 67216140), [44]. Ei yhtä keskeisellä paikalla kuin muut hotellit, kuitenkin suhteellisen lähellä vanhaa kaupunkia. Kaikissa huoneissa sateliittikanavia, minibaari ja langaton netti. €93 and up.
  • Dodo Hotel, (10 min raitiovaunulla vanhasta kaupungista.), [45]. Modernit huoneet jossa vessa, suihku ja televisio. Ilmainen langaton netti. Ranskalaisomisuksessa. 2hh: €29.

Hintavat

  • Hotel Bergs, 83 Elizabetes iela, (+371) 67770900 (fax: (+371) 67770940), [46]. Kansainvälisestikin tunnettu vuonna 2003 avattu keskustan hotelli. alk. €180.
  • Hotel Centra Riga, 1 Adeju iela, 866-538-0187, [47]. Merkittävän hyvä palvelu, eikä ole epätavallista saada varattua korkeatasoisempi huone ilman mitään lisämaksuja. Laajakuvatelevisiot, minibaari ja ilmainen langaton netti huoneissa. Sijiatsee historiallisessa rakennuksessa. alk. €80.
  • Hotel de Rome, 28 Kalku iela, +371 67087600 (, fax: +371 67087606), [48]. checkin: 2 PM; checkout: 12 AM. Etupäässä liikemiesten hotelli, mutta myös rahakkaille matkailijoille. Huoneissa ilmainen wifi, kassakaappi, minibaari ja sateliittitelevisio. Maksullinen vartioitu pysäköinti. Kattokerroksessa mukava hotelli. Hotelliin on sallittua tuoda pienempiä lemmikkieläimiä. alkaen €142.
  • Hotel Garden Palace, 28 Grecinieku Street (Vanhan Riian keskustassa.), +371 67224650 (, fax: +371 67359749), [49]. checkin: 13:00; checkout: 12:00. Elegantti neljän tähden "boutique"-hotelli vanhan Riian keskustassa jossa on 65 huonetta. alk. 55€.

Pysy turvassa

Riika on yhtä turvallinen kaupunki kuin mikä tahansa suurkaupunki, mutta sen ongelmaksi ovat muodostuneet hämärät baarit ja klubit, jotka laskuttavat kohtuuttoman suuria summia juomasta ja naisseurasta. Sisäänheittäjät lupaavat turisteille kadulla ilmaista olutta - älä usko heitä! Muutaman tuopillisen jälkeen lasku voi kohota useisiin kymmeniin euroihin ja luottokortilla maksaessa tili saatetaan tyhjentää luottorajaan saakka. Sisäänheittäjiin ei kannata kiinnittää huomiota ja mikäli 'riivaaja' ei kaikkoa pitkänkään yhteisen matkan jälkeen, kannattaa heittäytyä puhumaan suomea - se lannistaa yleensä sisäänheittäjät nopeasti. Katso myös osiota #Juo.

Yksin liikkumista öisin, etenkin päihtyneenä, suositellaan välttämään. Myös päivällä kannattaa pitää huolta omaisuudestaan väentungoksissa esim. keskustorilla. Käteisellä maksamista kannattaa suosia ja ylimääräiset rahat ja passi jättää hotellin tallelokeroon.

Venäjää puhuvien skinheadien rasistiset hyökkäykset niin miehiä kuin naisiakin vastaan ovat kasvussa - tarkkaavaisuus ja varovaisuus ovat tarpeen. Latviassa ei myöskään suhtauduta suopeasti seksuaalivähemmistöihin.

Riiassa ja muualla itäeuroopassa jalankulkija ei todellakaan ole "kuningas" liikenteessä. Katso siis kahdesti kun ylität katua.

Ongelmatapauksissa voi soittaa turistien neuvontalinjalle, numeroon (+371) 22 03 30 00.

Pysy terveenä

Ulkoasiainministeriön matkustajatiedotteen mukaan vesijohtovesi täyttää eurooppalaiset standardit, mutta vanhojen putkistojen vuoksi sitä ei suositella juotavaksi suurempia määriä ilman keittämistä.

Alueella pidempään viipyville suositellaan A-hepatiittirokotetta. Myös tuberkuloosia esiintyy.

Kesällä luonnossa liikuttaessa tulee käyttää pitkälahkeisia housuja puutiaisvaaran vuoksi.

Kunnioita ja ymmärrä

  • Latvialaiset ovat edelleen vähemmistö omassa pääkaupungissaan, ja vuosia kestäneiden Neuvostoliiton vainojen perintönä tilanne Riiassa on yhä tulenarka. Kannattaa siis välttää kaikkia etniseen alkuperään ja politiikkaan liittyviä keskustelun aiheita, ellet tunne keskustelukumppaniasi hyvin. Myös kaikkien neuvostosymbolien ja neuvostoaiheisten paitojen käyttöä tulee välttää.
  • Latvialaiset ovat hyvin taikauskoista kansaa ja heidän tapoihinsa liittyy monia uskomuksia ja mielenkiintoisia tarinoita.
  • Latvialaiset rakastavat kukkia, joita viedään usein ilman erityistä syytäkin esim. työpaikalle, annetaan syntymä- tai nimipäivälahjaksi, valmistumisen kunniaksi tai vaikka kun mennään ystävän luo vierailulle.

Ota yhteyttä

Suurin osa suomalaisten matkapuhelinoperaattoireiden liittymistä toimii myös Riiassa - kannattaa tarkistaa oman liittymän hinnat ja kuuluvuus operaattorin kotisivuilta.

Etenkin vanhan kaupungin alueella on edullisia nettikahviloita. Myös hostelleissa on tavallisesti ilmaiseksi käytettävä internet-liittymä. Kahviloissa ja ravintoloissa saattaa myös olla maksullisia langattomia verkkoja.

Jatka matkaa

  • Riian käynnin yhteydessä kannattaa ehdottomasti vierailla myös läheisessä Jurmalan kylpyläkaupungissa, Baltian Rivieralla, ihastelemassa silmän kantamattomiin jatkuvaa hienoa hiekkarantaa sekä kauniita pitsihuviloita. Kätevimmin Jurmalaan pääsee noin tunnissa junalla.
  • Kauempana lännessä sijaitsevat Suomen jääkäriliikkeen historiaankin kytkeytyvä Liepaja sekä mielenkiintoinen Kolkan sarvi, kapea niemi Liivinmaalla Riianlahden etelärannalla. Kolkassa asuu enää n. 20 äärimmäisen uhanalaista suomensukuista liivin kieltä äidinkielenään puhuvaa liiviläistä.
  • Riiasta pohjoiseen lähimmät suuremmat kaupungit ovat Viron Pärnu ja Tallinna. Latvian puolella matkan varrella voi poiketa Gaujan kansallispuistoalueella sijaitsevaan Siguldan kaupunkiin, Latvian Sveitsiin, jossa sijaitsee mm. yksi harvoista skeleton-, ohjas- ja rattikelkkailuun soveltuvista radoista maailmassa. Siguldassa järjestetään kesäisin oopperajuhlat jälleenrakennetun Turaidan linnan raunoiden muodostamalla ulkoilmanäyttämöllä. Turaidan laajalla museoalueella sijaitsee myös mm. miehenkorkuinen Gutmanin luola, jonka maanalainen lähde on uurtanut hiekkakiveen, sekä Turaidan Ruusun hauta romanttisine tarinoineen.
  • Etelään matkaavan kannattaa puolestaan suunnata Liettuan Kaunasiin tai sen pääkaupunkiin Vilnaan ja poiketa matkalla Latvian puolella hieman länteen Bauskaan. Rundāles pils on barokkilinna Bauskan kaupungin lähellä, ja sitä sanotaankin komeutensa vuoksi usein Itämeren Versaillesiksi. Linnan on suunnitellut Venäjän hallitsijan hoviarkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrelli, jonka käsialaa on myös Pietarin Eremitaaši. Rundalen linna on nyt osittain museona, osittain edustustilana. Myös linnan barokkipuisto on avoinna vierailijoille.
  • Vilnasta eteenpäin itään pääsee Minskiin Valko-Venäjälle. Riiasta Valko-Venäjälle kulkee useita busseja ja Minskiin pääsee myös lentäen Air Balticilla.
  • Latvian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Daugavpilsiin (Väinänlinna) Riiasta pääsee helposti junalla tai linja-autolla.
  • Kaupungin ainoa matkustajalauttayhteys kulkee Riiasta Tukholmaan.
  • Aizkraukle sijaitsee 90 kilometriä Riiasta kaakkoon.



Tämä on kattava artikkeli. Siinä on jo paljon tietoa kohteensa nähtävyyksistä, ravintoloista, hotelleista ja matkustustavoista. Sukella sisään ja paranna sitä entisestään - ehkä siitä jonain päivänä tulee tähti!

Kirjoitusjärjestelmät

Toiminnot

Docents

Muilla kielillä

muut sivustot