Auta Wikitravelia kasvamaan muokkaamalla artikkelia! Opi tästä

München

Wikitravel
Keski-Eurooppa : Saksa : Baijeri : München
Versio hetkellä 20. helmikuuta 2014 kello 15.46 – tehnyt Rita (keskustelu | muokkaukset)

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Frauenkirche

München [1] on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki, joka sijaitsee Etelä-Saksassa, Baijerin osavaltiossa, on myös osavaltion pääkaupunki. Väkiluku n. 1,4 milj joka tekee Münchenistä Saksan kolmanneksi suurimman kaupungin Hampurin jälkeen.

München sijaitsee Isar joen varrella Baijerin osavaltiossa etelä-saksassa. Kaupunki on kuuluisa kauniista arkkitehtuurista, kulttuurista, ja vuosittaisesta Oktoberfest olutjuhlastaan. Münchenin kulttuuritarjonta on vertaansa vailla Saksassa, Museoiden laatu on jopa joidenkin mielestä korkeampi kuin Berliinissä. Monet matkailijat ovat ihastuneet kaupungin kauniiseen arkkitehtuuriin. Vaikka kaupunki vaurioitui pahasti pommituksissa toisen maailmansodan aikana, monet sen historialliset rakennukset on rakennettu uudelleen ja keskusta on säilynyt enimmäkseen samana kuin vuonna 1800. Myös Münchenin suurin kirkko, Frauenkirche ja kuuluisa kaupungintalo (Neues Rathaus ) ovat säilyneet hyvin.

Tule

Lentokoneella

Münchenin lentoasema Franz-Josef Strauss (IATA: MUC) [2] on Saksan toiseksi suurin kenttä, heti Frankfurtin jälkeen. Sinne lentää Helsingistä suoraan Finnair ja Lufthansa. Lento kestää noin 2,5h

Kenttä sijaitsee noin 30 km keskustasta koilliseen. Sinne pääsee helposti S-Bahnilla, jonka linjat S1 ja S8 yhdistävät kentän kehärataa pitkin n. 40 minuutissa keskustaan. Junat kulkevat noin kymmenen minuutin välein, ja itäistä puolta kiertävä S8 on hieman nopeampi kuin S1. S1:llä kentällä palatessa pitää olla huolellinen, sillä Neufahrnin asemalla juna jakautuu kahteen osaan: puolikas menee Freisingin kaupunkiin, ja vain puolet lentoasemalle. Kertalippu kentältä maksaa suolaiset 10,40€, joten onkin viisaampaa ostaa koko päivän lippu hintaan 10€ yhdelle tai 18€ kahtesta viiden hengen ryhmälle.

Junalla

Münchenin päärautatieasema (Hauptbahnhof) sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Sieltä on hyvät yhteydet kaupungin tiheään julkisen liikenteen verkostoon. Asemalta löytyy paljon maikailijoille hyödyllisiä palveluita kuten monia ravintoloita, matkamuistokauppoja, supermarket (joka on auki myös sunnuntaisin) matkatoimisto sekä Deutsche bahnin lipunmyynti sekä palvelupiste. Deutsche Bahn pitää Müncheniä yhtenä saksan liikenteensä solmukohdista ja tarjoaa paikallis- sekä kaukoliikenneyhteyksiä moniin saksan kaupunkeihin. Münchenistä on myös suurnopeusjuna TGV:llä yhteys Pariisiin ja Strasbourgiin, sekä suoria yhteyksiä muunmuassa: Amsterdamiin, Budapestiin, Innsbruckiin, MAriboriin, Milanoon, Roomaan, Salzburgiin, Venetsiaan, Veronaan, Wieniin ja Zürichiin

Bussilla

Autolla

München on hyvin yhteydessä saksan ja itävallan moottoritieverkostoon (Autobahn) A8 Johtaa lännessä Augsburgiin, Ulmiin, Stuttgartiin, Karlsruheen ja Rosenheimiin sekä Salzburgiin idässä A9 Johtaa pohjoiseen Ingolstadtiin, Nürnbergiin, Leipzigiin sekä Berliiniin A92 Johtaa Landshuttiin ja Deggendorfiin koiliseen A99 on moottoritiekehä kaupungin ympäri joka yhdistyy useaan poistumisväylään. Münchenissä on kaksi sisempää kehää tämän lisäksi. Mittelrer Ring sekä Altstadtring.

Munchenin ruuhkaliikenne voi olla haasteellinen kokemus, Koska parkkipaikkoja on rajoitetusti varsingin kaupungin keskustassa on suositeltavaa jättää auto parkkiin keskustan ulkopuolelle ja liikkua julkisilla kulkuvälineillä.

Liiku

Paras tapa liikkua Münchenissä mikäli ei halua käyttää jalkojaan on julkinen liikenne. Kaupungin julkinen liikenne koostuu Lähiliikennejunista (S-Bahn), metrosta (U-Bahn), Raitiovaunuista sekä busseista. On vain yksi lippujärjestelmä jonka nimi on MVV joka tarjoittaa että voit käyttää kaikkia kulkuvälineitä samalla lipulla. Voit ostaa kertalipun, ryhmälipun, viikkolipun tai kuukausilipun. Yksi kertalippu keskustan alueella maksaa 2,60€ Lippuja voi ostaa metroasemien auloista löytyvistä automaateista.

Metrolla

Münchenissä on laaja metroverkosto [3] jolla pääsee melkein kaikkialle kaupungin keskustassa.

Metro eli niinkutsuttu U-Bahn on merkitty sinisellä taustalla olevalla valkealla U-kirjaimella. Lähijunat eli S-Bahn on merkitty vihreällä taustalla olevalla valkoisella S-kirjaimella. Keskustan alueella kaikki S-bahn linjat kulkevat samaa reittiä Donnersbergerbrücken ja Ostbahnhofin asemien välillä. Linjakarttoja on kaikilla asemilla ja ne ovat varsin selkeitä ja helppoja ymmärtää.

Bussilla

Autolla

Kävellen

Kaupungin keskusta on varsin tiivis ja suurin osa nähtävyyksistä on kävelyetäisyydellä toisistaan, aivan ydinkeskusta ja ostoskadut on varattu vain jalankulkijoille.

Näe

München tarjoaa vierailijoille paljon nähtävää ja koettavaa. Siellä on jotain kaikille etsitpä sitten taidetta ja kulttuuria, ostosmahdollisuuksia, kulinaristisia kokemuksia, yöelämää, urheilutapahtumia tai perinteistä saksalaista olutkulttuuria.

Palatsit ja Linnat

Kirkot

  • Frauenkirche. Kaupungin kuuluisin maamerkki. Kirkon kaksi tornia ovat kaupungin tunnusmerkki.

rakennukset ja muistomerkit

Museot ja Galleriat

Puistot

  • Olympiapuisto. Lasse Virén voitti täällä olympiakultaa vuoden 1972 olympialaisissa. Alueella on stadionin lisäksi myös vajaa 300 metriä korkea näköalatorni, viihdeuimala, lintulampi, meriakvaario ja konserttihalli.
  • Englisher Garten. Englisher Garten sijaitsee Schwabingin kaupunginosassa. Se on kaupunkilaisille tärkeä rentoutumispaikka. Puisto on suurempi kuin New Yorkin keskuspuisto. Puistosta löytyy useita olutterasseja joissa rentoutua kuten myös paljon polkuja, jokia, suuria nurmikenttiä ja puiston eteläosasta löytyy jopa pysyvä aalto jossa surffaajat näyttävät taitojaan.

Tee

  • Oktoberfest. Joka vuoden syys-lokakuun vaihteessa järjestettävä maailman suurin olutfestivaali.</do>
  • Pinakotheken, [4]. Joukko taidemuseoita Münchenin keskustassa.
  • Deutsches Museum, Museumsinsel 1, +49 89 21791, [5]. +49 89 2179 324. Maailman suurimpia tekniikan alan museoita.
  • BMW Museum, An Olympiapark 2, +49 180 2 118822, [6].
  • Residenz. Baijerin entisten hallitsijoiden upea palatsi kaupungin keskustassa.


Osta

Syö

Viktualienmarktin tori, lähellä Marienplatzia, on loistava lounaspaikka jos haluaa maistella paikallisia erikoisuuksia. Liha-, juusto-, hedelmä- ja muita kauppoja täynnä oleva tori tarjoaa esim. Leberkäsesemmel-sämpylät ja Weisswurst-makkarat alle kahden euron. Tori on auki läpi vuoden ja reilu kulhollinen vaikkapa gulassia Münchner Suppenküchesta (3-5€) lämmittää mukavasti talvella.

Juo

Hofbräuhaus

München on saksalaisen olutkulttuurin kehto. Paikallisista oluista tunnetaan parhaiten Löwenbraun lagerit (Helles) ja Erdingerin vehnäoluet (Weissbier), mutta münchenlaiset itse suosivat matalamman profiilin Augustineria.

Kahvilat

Baarit & pubit

  • Hofbräuhaus, Platzl 9, +49 (0) 89 / 29 01 36-0 (, fax: +49 (0) 89 / 22 75 86), [7]. Münchenin tunnetuin oluttupa, pakollinen turistikohde.

Yökerhot

Nuku

Münchenistä löytyy paljon erihintaisia majoitusvaihtoehtoja. Matkailijan kannattaa ottaa huomioon syys-lokakuussa järjestettävät Oktoberfest olutfestivaali jonka aikana koko kaupunki on täynnä ihmisiä ja majoituksen saaminen lähestulkoon mahdotonta. Oktoberfestille mielivät joutuvat usein varaamaan majoituksen jopa lähes vuotta aikaisemmin.

Edulliset

Keskihintaiset

  • Holiday Inn Munich City Centre, Hochstrasse 3 (S-Bahn Rosenheimer Platz), +49-89-48030, [8]. Täysin remontoitu 2008, pieni uima-allas (mutta ei punttista), baari, ravintola. Suora yhteys maanalaisen ostarin kautta S-Bahniin, lyhyt kävelymatka Deutsches Museumiin, hyvät junayhteydet Marienplatziin ja lentokentälle. 100€.

Hintavat

Pysy turvassa

Pysy terveenä

Ota yhteyttä

Jatka matkaa

  • Chiemsee - Baijerin suurin järvi vain tunnin ajomatkan päässä.
  • Dachau - keskitysleirimuseo, vain puoli tuntia junalla.
  • Füssen - suosittu lomakaupunki kahden tunnin junamatkan päässä. Kts. myös Neuschwanstein
  • Neuschwanstein - 'hullun' kuninkaan rakentama satulinna Füssenin kaupungin läheisyydessä.
  • Innsbruck ja Salzburg, Itävalta



Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi!
</see>

Kirjoitusjärjestelmät

Toiminnot

Docents

Muilla kielillä

muut sivustot