Auta Wikitravelia kasvamaan muokkaamalla artikkelia! Opi tästä

Ero sivun Ko Samui versioiden välillä

Wikitravel
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Jatka matkaa)
(Nuku)
(Näytettyjen versioiden välissä on 23 versiota, jotka ovat 7 eri käyttäjän tekemiä.)
Rivi 1: Rivi 1:
'''Ko Samuin''' saari sijaitsee [[Thaimaa|Thaimaassa]].
+
'''Ko Samuin''' saari sijaitsee Siaminlahdella, [[Thaimaa|Thaimaassa]]. Saarella asustelee noin 40 000 ihmistä, mutta turistisesonkina väkeä on monin verroin enemmän.
 +
 
 +
==Ymmärrä==
 +
 
 +
Vielä 80-luvun alussa Samuin saari oli hiljainen ja rauhallinen saari, jossa nykyisen kaltaisesta massaturismista ei vielä ollut tietoakaan, vaan tärkeimpinä elinkeinoina oli kookoksen kasvatus ja kalastus. Nopea kehitys on kuitenkin tuonut saarelle kasapäin auringonpalvojia, hampurilaisravintoloita, tyttöbaareja ja lentoaseman.
  
 
==Alueet==
 
==Alueet==
  
==Kaupungit==
+
Samui on Thaimaan kolmanneksi suurin saari, vain [[Phuket]] ja [[Ko Chang]] ovat suurempia. Saaren 229 neliökilometrille mahtuu monenlaista: Chaweng on ylivoimaisesti suurin ja kaupallistunein ranta, Lamain ollessa hyvänä kakkosena. Pohjoispuolella Maenam, Big Buddha Beach (Bang Ruk), Bophut ja Choeng Mon ovat selvästi rauhallisempia. Kalastajakylä Nathon länsirannalla on Samuin hallinnollinen keskus ja saaren lounaisosan kylät ja rannat ovat sitten kaikkein hiljaisimpia.
  
==Muut kohteet==
+
===Chaweng===
  
==Ymmärrä==
+
Chawengin ranta on suurin ja vilkkain ranta Ko Samuilla. Sesonkiaikaan se on myös ruuhkaisin.
  
==Tule==
+
===Lamai===
  
===Lentokoneella===
+
Lamai on Samuin kakkosranta, jossa myös riittää elämää ja vilskettä. Lamai on ehkä hieman enemmän selkäreppumatkaajien mieleen, mutta on nopeasti muuttumassa hyvin Chawengin kaltaiseksi.
  
===Junalla===
+
===Maenam===
  
===Autolla===
+
Maenam tarjoaa pitkää hiekkarantaa ja maisemia Ko Pha Ngania kohti. Selvästi hiljaisempaa kuin idässä, mutta toisaalta esimerkiksi yöelämän suhteen aika vähän vaihtoehtoja.
  
===Bussilla===
+
===Bophut===
 +
 
 +
Bophutissa on säilytetty vanhan kalastajakylän henki - vanhoja taloja ja tunnelmaa on vielä jäljellä. Monet Samuin hienoista ravintoloista on täällä Fisherman's Village -nimisellä alueella.
 +
 
 +
===Nathon===
 +
 
 +
Nathonin kalastajakylä on Samuin hallinnollinen keskus. Turistille tääällä ei ole kauheasti mielenkiintoista tekemistä, mutta saaren satama on täällä, josta lähtee monia laivoja mantereelle ja ympäröiville saarille.
 +
 
 +
==Tule==
 +
 
 +
===Lentokoneella===
 +
 
 +
Ko Samuin lentokenttä ({{IATA|USM}}) oli ennen Bangkok Airways -lentoyhtiön [http://www.bangkokair.com] yksityisomistuksessa, mutta nyt myös Thai Airways [http://www.thaiairways.com] pääsee suoraan Bangkokista muutaman kerran päivässä. Muita lentoyhtiöitä ovat myös Berjaya Airin [http://www.berjaya-air.com/] [[Kuala Lumpur]]in ja Fireflyn [http://www.fireflyz.com.my/] [[Penang]]in. Bangkok Airilla kotimaan lentoja Samuille on [[Bangkok]]ista, [[Phuket]]ista sekä [[Pattaya]]lta ja kansainväliset yhteydet saarelle on puolestaan [[Singapore]]sta ja [[Hong Kong]]ista. Kenttä itsessään on melkoinen nähtävyys. Terminaalirakennukset ovat lähinnä tummasta puusta ja bambusta rakennettuja katoksia ilman seiniä.
  
 
===Laivalla===
 
===Laivalla===
 +
 +
[[Surat Thani]]sta, [[Ko Pha Ngan]]ilta sekä [[Ko Tao]]lta on hyvät laivayhteydet Ko Samuille.
  
 
==Liiku==
 
==Liiku==
 +
 +
Songthaew on kolleektiivitaksi, jonka kyytiin pääsee 50 bahtilla. Nämä punaiset lava-autot kiertävät päätietä rannalta toiselle.
 +
 +
Skootterin tai jeepin vuokraaminen on edullista. Samuin liikenne on toisinaan hurjaa, joten liikenteessä kannattaa olla varuillaan, pysyä tien vasemmalla puolen eikä ajaa humaltuneena. Liikenneonnettomuuksia sattuu usein.
 +
 +
==Näe==
 +
 +
[[Kuva:Hin_Ta_Hin_Yai_Samui.jpg|thumb|Isoisäkivi Lamain rannalla]]
 +
 +
Suoraan sanottuna saarella ei ole kovinkaan paljon mielenkiintoista nähtävää, mutta se tuskin onkaan kenellekään syy tulla Samuille. Tässä kuitenkin muutama paikallisesti merkittävä nähtävyys, jotka kiertää läpi vaikka päivässä, jos on jeeppi tai skootteri alla.
 +
 +
* '''Na Muang -vesiputouksia''' on saarella kaksin kappalein. Jälkimmäinen on korkeampi ja sen huipulla on mukava luonnon uima-allas, joskin huipulle on jonkin verran kapuamista.
 +
 +
* '''Big Buddha-patsas''' on, missäpä muuallakaan kuin Big Buddha Beachillä, eli Bang Rukilla pohjoisrannalla. 15-metriä korkea patsas näkyy hyvän matkan päähän ja sitä ympäröi jokseenkin vaatimaton temppelialue.
 +
 +
* '''Hin Ta Hin Yai''' eli isoisä- ja isoäitikivet huvittavat lukuisia turisteja Lamai-rannalla.
 +
 +
==Tee==
 +
 +
* Vuokraa skootteri tai jeeppi ja lähde kiertämään saarta - näet muutakin kuin vain turistien kansoittamat ranta-alueet.
  
 
==Puhu==
 
==Puhu==
 +
 +
==Osta==
 +
 +
Parhaat ostosmahdollisuudet on Chawengilla.
  
 
==Syö==
 
==Syö==
 +
Chef's Table Ravintola sijaitsee Chawengin rannalla, 10 minuutin kavelymatkan paassa keskustasta saaren pohjoispuolella. Moderni design, tyylikäs rento ilmapiiri ja näköala Siaminlahdelle. Houkutteleva valikoima huippuluokan kansainvälistä fine dining ruokaa, mereneläviä seka paikallista Thaimaalaista ruokaa, joita loihtii ravintolan maineikas keittiömestari. Valikoima erilaisia trooppisia drinkkeja on tarjolla Her Barissa. Pariskunnille suositeltavaa : Rannalla omassa katoksessa tarjoiltava viiden ruokalajin illallinen "Romantic Dining Experience". Valitkaa merenelavia tai kanaa ja lihaa sisaltava menu ja antakaa henkilokohtaisen tarjoilijanne hemmotella teita koko ilta. Myos kokkauskursseja tarjolla innokkaille opiskelijoille! wwww.sareeraya.com / info@sareeraya.com
  
 
==Juo==
 
==Juo==
 +
[https://www.facebook.com/WalkaboutBarAndGrill Walkabout Bar & Grill] Suomenkielinen ravintola ja illanviettopaikka Koh Samuilla
 +
 +
==Nuku==
 +
* Suomivetoinen [http://www.samuieasyhotel.com Samui Easy Hotel]sijaitsee Chaweng Beachilla vain 5 minuutin kävelymatkan päässä rannasta. Hotelli tarjoaa edullista majoitusta ilmastoiduissa huoneissa.
 +
 +
 +
* Sareeraya Villas & Suites, www.sareeraya.com / rsvn@sareeraya.com. Joulukuussa 2008 valmistunut luksushotelli sijaitsee pohjois-Chawengilla 10 minuutin kavelymatkan paassa Chawengin keskustasta. Tarjoaa erinomaisen sijainnin lisaksi laadukasta majoittumista Villoissa ja Suiteissa, jotka jaljittelevat modernia Thaimaalaista arkkitehtuuria. Tilavat huoneet, Suitet 70 m2 ja Villat 100m2. Sopii erinomaisesti pariskunnille. Ylellinen Chef's Table Ravintola ja Raya Spa hemmottelevat niin hotellin asiakkaita kuin ulkopuolisiakin. Avoinna joka paiva. www.sareeraya.com. rsvn@sareeraya.com.
  
 
==Pysy turvassa==
 
==Pysy turvassa==
Rivi 41: Rivi 91:
 
{{runko}}
 
{{runko}}
  
 +
 +
 +
[[de:Ko Samui]]
 
[[en:Ko Samui]]
 
[[en:Ko Samui]]
 +
[[it:Ko Samui]]
 +
[[ja:サムイ島]]
 +
[[wts:Category:Koh Samui]]

Versio 18. elokuuta 2012 kello 14.02

Ko Samuin saari sijaitsee Siaminlahdella, Thaimaassa. Saarella asustelee noin 40 000 ihmistä, mutta turistisesonkina väkeä on monin verroin enemmän.

Sisällysluettelo

Ymmärrä

Vielä 80-luvun alussa Samuin saari oli hiljainen ja rauhallinen saari, jossa nykyisen kaltaisesta massaturismista ei vielä ollut tietoakaan, vaan tärkeimpinä elinkeinoina oli kookoksen kasvatus ja kalastus. Nopea kehitys on kuitenkin tuonut saarelle kasapäin auringonpalvojia, hampurilaisravintoloita, tyttöbaareja ja lentoaseman.

Alueet

Samui on Thaimaan kolmanneksi suurin saari, vain Phuket ja Ko Chang ovat suurempia. Saaren 229 neliökilometrille mahtuu monenlaista: Chaweng on ylivoimaisesti suurin ja kaupallistunein ranta, Lamain ollessa hyvänä kakkosena. Pohjoispuolella Maenam, Big Buddha Beach (Bang Ruk), Bophut ja Choeng Mon ovat selvästi rauhallisempia. Kalastajakylä Nathon länsirannalla on Samuin hallinnollinen keskus ja saaren lounaisosan kylät ja rannat ovat sitten kaikkein hiljaisimpia.

Chaweng

Chawengin ranta on suurin ja vilkkain ranta Ko Samuilla. Sesonkiaikaan se on myös ruuhkaisin.

Lamai

Lamai on Samuin kakkosranta, jossa myös riittää elämää ja vilskettä. Lamai on ehkä hieman enemmän selkäreppumatkaajien mieleen, mutta on nopeasti muuttumassa hyvin Chawengin kaltaiseksi.

Maenam

Maenam tarjoaa pitkää hiekkarantaa ja maisemia Ko Pha Ngania kohti. Selvästi hiljaisempaa kuin idässä, mutta toisaalta esimerkiksi yöelämän suhteen aika vähän vaihtoehtoja.

Bophut

Bophutissa on säilytetty vanhan kalastajakylän henki - vanhoja taloja ja tunnelmaa on vielä jäljellä. Monet Samuin hienoista ravintoloista on täällä Fisherman's Village -nimisellä alueella.

Nathon

Nathonin kalastajakylä on Samuin hallinnollinen keskus. Turistille tääällä ei ole kauheasti mielenkiintoista tekemistä, mutta saaren satama on täällä, josta lähtee monia laivoja mantereelle ja ympäröiville saarille.

Tule

Lentokoneella

Ko Samuin lentokenttä (IATA: USM) oli ennen Bangkok Airways -lentoyhtiön [1] yksityisomistuksessa, mutta nyt myös Thai Airways [2] pääsee suoraan Bangkokista muutaman kerran päivässä. Muita lentoyhtiöitä ovat myös Berjaya Airin [3] Kuala Lumpurin ja Fireflyn [4] Penangin. Bangkok Airilla kotimaan lentoja Samuille on Bangkokista, Phuketista sekä Pattayalta ja kansainväliset yhteydet saarelle on puolestaan Singaporesta ja Hong Kongista. Kenttä itsessään on melkoinen nähtävyys. Terminaalirakennukset ovat lähinnä tummasta puusta ja bambusta rakennettuja katoksia ilman seiniä.

Laivalla

Surat Thanista, Ko Pha Nganilta sekä Ko Taolta on hyvät laivayhteydet Ko Samuille.

Liiku

Songthaew on kolleektiivitaksi, jonka kyytiin pääsee 50 bahtilla. Nämä punaiset lava-autot kiertävät päätietä rannalta toiselle.

Skootterin tai jeepin vuokraaminen on edullista. Samuin liikenne on toisinaan hurjaa, joten liikenteessä kannattaa olla varuillaan, pysyä tien vasemmalla puolen eikä ajaa humaltuneena. Liikenneonnettomuuksia sattuu usein.

Näe

Isoisäkivi Lamain rannalla

Suoraan sanottuna saarella ei ole kovinkaan paljon mielenkiintoista nähtävää, mutta se tuskin onkaan kenellekään syy tulla Samuille. Tässä kuitenkin muutama paikallisesti merkittävä nähtävyys, jotka kiertää läpi vaikka päivässä, jos on jeeppi tai skootteri alla.

  • Na Muang -vesiputouksia on saarella kaksin kappalein. Jälkimmäinen on korkeampi ja sen huipulla on mukava luonnon uima-allas, joskin huipulle on jonkin verran kapuamista.
  • Big Buddha-patsas on, missäpä muuallakaan kuin Big Buddha Beachillä, eli Bang Rukilla pohjoisrannalla. 15-metriä korkea patsas näkyy hyvän matkan päähän ja sitä ympäröi jokseenkin vaatimaton temppelialue.
  • Hin Ta Hin Yai eli isoisä- ja isoäitikivet huvittavat lukuisia turisteja Lamai-rannalla.

Tee

  • Vuokraa skootteri tai jeeppi ja lähde kiertämään saarta - näet muutakin kuin vain turistien kansoittamat ranta-alueet.

Puhu

Osta

Parhaat ostosmahdollisuudet on Chawengilla.

Syö

Chef's Table Ravintola sijaitsee Chawengin rannalla, 10 minuutin kavelymatkan paassa keskustasta saaren pohjoispuolella. Moderni design, tyylikäs rento ilmapiiri ja näköala Siaminlahdelle. Houkutteleva valikoima huippuluokan kansainvälistä fine dining ruokaa, mereneläviä seka paikallista Thaimaalaista ruokaa, joita loihtii ravintolan maineikas keittiömestari. Valikoima erilaisia trooppisia drinkkeja on tarjolla Her Barissa. Pariskunnille suositeltavaa : Rannalla omassa katoksessa tarjoiltava viiden ruokalajin illallinen "Romantic Dining Experience". Valitkaa merenelavia tai kanaa ja lihaa sisaltava menu ja antakaa henkilokohtaisen tarjoilijanne hemmotella teita koko ilta. Myos kokkauskursseja tarjolla innokkaille opiskelijoille! wwww.sareeraya.com / info@sareeraya.com

Juo

Walkabout Bar & Grill Suomenkielinen ravintola ja illanviettopaikka Koh Samuilla

Nuku

  • Suomivetoinen Samui Easy Hotelsijaitsee Chaweng Beachilla vain 5 minuutin kävelymatkan päässä rannasta. Hotelli tarjoaa edullista majoitusta ilmastoiduissa huoneissa.


  • Sareeraya Villas & Suites, www.sareeraya.com / rsvn@sareeraya.com. Joulukuussa 2008 valmistunut luksushotelli sijaitsee pohjois-Chawengilla 10 minuutin kavelymatkan paassa Chawengin keskustasta. Tarjoaa erinomaisen sijainnin lisaksi laadukasta majoittumista Villoissa ja Suiteissa, jotka jaljittelevat modernia Thaimaalaista arkkitehtuuria. Tilavat huoneet, Suitet 70 m2 ja Villat 100m2. Sopii erinomaisesti pariskunnille. Ylellinen Chef's Table Ravintola ja Raya Spa hemmottelevat niin hotellin asiakkaita kuin ulkopuolisiakin. Avoinna joka paiva. www.sareeraya.com. rsvn@sareeraya.com.

Pysy turvassa

Ota yhteyttä

Jatka matkaa

  • Ko Pha Nganin saarella järjestetään joka kuukausi full moon bileet.
  • Ko Taon saari on Kaakkois-Aasian suurin sukelluskeskittymä.



Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi!

Kirjoitusjärjestelmät

Toiminnot

Docents

Muilla kielillä

muut sivustot