Auta Wikitravelia kasvamaan muokkaamalla artikkelia! Opi tästä

Galaţi

Wikitravel
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Galaţi on kaupunki Itä-Romaniassa Tonavan varrella.

Ymmärrä[muokkaa]

Samannimisen maakunnan pääkapunki Galaţi on väkiluvuilla mitattuna Romanian kolmanneksi suurin kaupunki (yli 320 000 asukasta). Alueella oli asutusta jo vuonna 500 eaa, mutta ensimmäiset kirjalliset maininnat kaupungista ovat vuodelta 1134.

Galaţi on Romanian tärkein sisämaassa sijaitseva satamakaupunki. Siellä sijaitsee myös Romanian vanhin telakka. Alue on myös tärkeä Romanian teollisuudelle ja siellä sijaitsevat maan suurimmat metalliteollisuuden tehtaat.

Tule[muokkaa]

Galaţiin pääsee helpoiten junalla. Esimerkiksi Bukarestista ja Constanţasta on suora junayhteys kaupunkiin.

Galaţissa on myös lentokenttä, mutta se on avoinna vain tilauslennoille.


Liiku[muokkaa]

Julkinen liikenne koostuu lähinnä vanhoista busseista. Lisäksi kaupungissa on jonkin verran maxitaxeja, jotka tarjoavat helpoimman ja halvimman tavan päästä paikasta paikkaan. Toisin kuin muualla Romaniassa, maxitaxit ovat Galaţissa turvallisenoloisia ja niiden kuljettajatkin noudattavat liikennesääntöjä keskivertoromanialaista tarkemmin.


Näe[muokkaa]

  • Precista. Vuonna 1647 Vasile Lupun rakennuttama linnoitettu kirkko. Tonavan rannalla sijaitseva kirkko on toiminut vuosien saatossa moneen otteeseen kaupungin asukkaiden turvapaikkana idästä ja Tonavaa pitkin tulleita hyökkääjiä vastaan.  edit
  • Poianan rauniot. Kaupungin laidalla, lähellä junarataa sijaitsevat Daakian ajoilta peräisin olevat rauniot. Rauniot ovat peräisin Piroboridavasta, joka oli yksi Daakian tärkeimmistä poliittisista, taloudellisista ja kulttuurikeskuksista. ==Tee== * Risteily Tonavalla * Kävely rantabulevardilla ==Osta== ==Syö== * Restaurant Pescarul, Bd. Marii Uniri, 0236 472 390. 10.00 - 24.00. Kehuttu kalaravintola, josta on hyvä näköala Tonavalle.  edit ==Juo== ===Kahvilat=== ===Baarit & pubit=== ===Yökerhot=== ==Nuku== ==Pysy turvassa== ==Pysy terveenä== ==Ota yhteyttä== ==Jatka matkaa==


Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi!
  edit

Kirjoitusjärjestelmät

Toiminnot

Docents

Muilla kielillä

muut sivustot