Berliini
Berliini [1] on Saksan pääkaupunki ja samalla maan suurin kaupunki: kaupungissa asuu 3,4 miljoonaa ihmistä ja metropolialueella 4,3 miljoonaa. Berliini tunnetaan parhaiten mielenkiintoisesta historiastaan muurilla jaettuna kaupunkina idän ja lännen välissä, mutta myös vilkkaasta yöelämästään monine kahviloineen, baareineen ja yökerhoineen sekä lukuisista museoistaan, palatseistaan ja muista historiallisesti merkittävistä kohteistaan. Kansainvälisesti tunnettuine kulttuurilaitoksineen, yliopistoineen ja tapahtumineen Berliini on yksi Euroopan merkittävimmistä tiede- ja kulttuurikeskuksista. TuleLentokoneellaBerliinillä on tällä hetkellä kolme lentoasemaa, Tegel (IATA: TXL, [2]) keskustan länsipuolella, Schönefeld (IATA: SXF) kaupungin kaakkoispuolella sekä Tempelhof (IATA: THF), joka suljetaan lokakuussa 2008. Suomesta (Helsingistä) suoraan Berliiniin lentävät Finnair, Blue1 ja Air Berlin käyttävät Tegelin kenttää. Sieltä on hyvät yhteydet julkisilla kulkuneuvoilla kaupungin keskustaan:
Schönefeldin kentälle pääsee S-bahn-linjalla numero 9 (U Ostbahnhof, S+U Alexanderplatz, S Hauptbahnhof, S+U Zoologischer Garten). Tempelhofista puolestaan on U-Bahn yhteys (linja 6) Friedrichstrassen asemalle. Schönefeldin lähistölle rakennetaan parhaillaan uutta Berlin-Brandenburgin kansainvälistä lentokenttää (IATA: BBI, [3]), jonka on tarkoitus avautua käyttöön vuonna 2011. Sen avauduttua kaikki alueen lentoliikenne keskitetään BBI:lle ja vanhemmat kentät suljetaan. JunallaBerliiniin päärautatieasemalta (Hauptbahnhof) on päivittäiset junayhteydet Amsterdamiin, Pariisiin, Zürichiin sekä Wieniin. Itä-Eurooppaan (esim. Varsova, Moskova, Kaliningrad) kulkevat junat käyttävät Itä-Berliinissä sijaitsevaa Lichtenbergin juna-asemaa. Berliiniin pääsee junalla kätevästi myös muualta Saksasta. Saksan sisäiset junat pysähtyvät rautatieaseman lisäksi myös Berliinin pienemmillä asemilla. Deutsche Bahnin sivuilta löydät aikataulut ja hinnat [4]. AutollaBerliiniin on hyvät yhteydet muualta Saksasta sekä Euroopasta. Kaupunkia ympäröi kehätie A10 (Berliner Ring), jolta pääsee kaikille pää- ja moottoriteille. Etäisyyksiä muihin kaupunkeihin:
LiikuMatkaliputBerliini on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen. A- ja B-vyöhykkeet kattavat suuren osan kaupunkia, mutta esimerkiksi Potsdam kuuluu C-vyöhykkeeseen. Vastaavasti julkisten liikennevälineiden liput ovat joko AB-vyöhykkeelle tai ABC-vyöhykkeelle. Lippuja myydään automaateista jokaisella asemalla. Lippuvalikoimasta löytyy mm. kerta-, päivä-, viikko- ja kuukausilippuja. Lisäksi yli viiden hengen ryhmät voivat ostaa ryhmälipun. Myös Berliinin Welcome cardin yhteyteen on mahdollista ottaa matkalippu, joka oikeuttaa voimassaoloaikanaan rajattomaan matkustukseen kaupungissa. Junat & metroMetro (U-bahn) ja paikallisjunat (S-Bahn) ovat nopeimmat tavat liikkua keskustassa. Niiden verkosto on laaja ja junat ovat luotettava sekä turvallinen tapa matkustaa. Kulkuyhteydet voi tarkistaa Berliinin reittioppaasta [5] BussitBussit tarjoavat helpon tavan liikkua kaupungissa ja samalla tutustua itse kaupunkiin. Erityisen suosittuja ovat etenkin turisteja varten suunnitellut, kaksikerroksisilla busseilla ajettavat linjat 100 sekä 200, jotka kulkevat tärkeimpien nähtävyyksien ohitse. Kummatkin lähtevät lännessä Zoologischer Gartenin asemalta ja kulkevat itään, 100:n päätepysäkki on Alexanderplatzin asema, 200:n puolestaan Prenzlauer Berg. Näe
TeeOsta
SyöHintataso vaihtelee Berliinissä melkoisesti alueesta riippuen (karkeasti ottaen entisellä itäpuolella on edullisempaa), mutta yleisesti ottaen kaupungissa pystyy elämään todella edullisesti valitsemalla ruokapaikan oikein. Edullisia vaihtoehtoja nopeaan nälkään ovat turkkilaisten siirtolaisten pyörittämät kebab-ravintolat joista monet ovat auki lähes vuorokauden ympäri ja joista döner kebab (leivän sisään rakennettu kebab-annos) irtoaa mukaan 1-2 eurolla. Samaisista paikoista saa myös kasvisruokailijoille sopivia annoksia, mm. kikherneistä valmistettu friteerattu falafel. Muita kukkarolle ystävällisiä vaihtoehtoja ovat lukuisat Kaukoidän ravintolat, joissa vatsansa saa yleensä täyteen alle viidellä eurolla. JuoSaksa on perinteisesti oluen ystävän maa, ja niinpä olutta saa Berliinissäkin joka paikasta. Monet kioskityyliset kaupat (Getränkemarkt) ovat avoinna läpi yön ja niiden olutvalikoima peittoaa laajuudellaan monen suomalaisen lähikaupan; halvemmalla juomia voi ostaa Lidlin tyyppisistä ruokakaupoista. Baarien hintataso on oluiden osalta Suomea edullisempaa, drinkkien hinnat vaihtelevat paikasta riippuen. KahvilatBaarit & pubitYökerhotBerliinin klubitarjonta on eräs Euroopan monipuolisimmista ja edistyksellisimmistä, ja koska yökerhojen aukioloaikoja ei säädellä ovat monet niistä auki aamuun asti — tai pidempäänkin. Tavalliset yökerhot alkavat täyttyä yleensä puolen yön aikoihin ja juhlat ovat parhaimmillaan kahden-kolmen aikaan aamuyöstä, elektronisen musiikin klubeilla yleensä muutamaa tuntia myöhemmin. Varsinkin viikonloppuisin järjestetään myös useita ns. afterhours -klubeja, jotka avautuvat tavallisia yökerhoja myöhempään ja joissa juhlat voivat jatkua vaikka läpi sunnuntain, maanantaiaamuun asti. Sisäänpääsymaksut ovat Suomen hintatasoa, yleensä 5-10 euroa. Monet klubit ottavat karsaasti vastaan suuria turistilaumoja, etenkin jos seurueessa on vain miehiä. Jos haluaa varmistaa sisäänpääsynsä tietylle klubille kannattaa siis joko tulla paikalle ajoissa tai pienemmissä seurueissa joissa on mukana myös naisia.
NukuEdullisetKeskihintaisetHintavat
Pysy turvassaPysy terveenäOta yhteyttäKaupungista löytyy paljon erityisesti maahanmuuttajien suosimia Internet-kahviloita ja puheluliikkeitä, joissa voi käydä esimerkiksi lukemassa sähköpostit muutamalla eurolla. Tämän lisäksi monet ravintolat, kahvilat ja hotellit tarjoavat asiakkailleen ilmaista langatonta nettiyhteyttä (WLAN), joita kannettavan tietokoneen kanssa matkaavat voivat käyttää hyväkseen. Jatka matkaa
|
|