Wikitravel on päivittänyt lisenssinsä uuteen versioon.
Vantaa
Wikitravel
Sisällysluettelo
Vantaa[1] on kaupunki Suomessa. Sen naapurikuntia ovat Helsinki, Espoo, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava ja Sipoo. Asukkaita Vantaalla on hieman yli 200 000 asukasta (2010) ja se on asukasluvultaan Suomen neljänneksi suurin kaupunki.
Postinumerot alkavat Vantaalla numeroilla 01. Ne suurenevat idästä länteen. Esim. itäisen Vantaan (Hakunila, Sotunki) postinumero on 01200, Tikkurilan 01300, lentoaseman 01530 ja Myyrmäen taas 01600. Näin osoitteesta voi päätellä missäpäin Vantaata se on.
[muokkaa] Ymmärrä
Vantaa on ollut alun perin Helsingin maalaiskunta. Aiemmin Vantaa joutui luovuttamaan alueitaan naapurilleen Helsingille sen kasvaessa, mutta itse halusi pysytellä maalaiskuntana siitä johtuvien vähäisempien velvoitteiden takia. 1960-luvulla suuren maaltamuuton aikaan Helsinkiin alkoi muuttaa niin paljon ihmisiä, että Vantaa joutui reagoimaan asiaan rakentamalla halvalla kerrostalolähiöitä uusille asukkaille. Vantaalla ei siis ole varsinaista kaupunkihistoriaa, vaan se on syntynyt Helsingin lähiökeskittymäksi. Kaupungissa on varsin vähän mitään, mikä olisi peräisin 1960-lukua edeltäviltä ajoilta.
Koska Helsingin keskusta on ollut myös Vantaan keskusta, ei Vantaalla ole muuta keskustaa kuin hallinnollinen keskittymä Tikkurila ja vaikka palvelut ovat alkuajoista parantuneet, ne eivät vastaa tänäkään päivänä esimerkiksi samaa kokoluokkaa olevia Tamperetta tai Turkua. Palvelut ovat keskittyneet peruspalveluihin ja tilaa vieviin palveluihin, jotka eivät Helsinkiin mahdu, kuten teollisuus, keskusvarastot ja tilaa vievä vähittäiskauppa. Suomen suurin lentoasema Helsinki-Vantaa jakaa alueen kahtia Itä- ja Länsi-Vantaaseen.
[muokkaa] Tule
[muokkaa] Junalla
Helsingistä nopein keino päästä Vantaalle on lähijuna. M-juna vie Länsi-Vantaalle. K-, N- ja T-junat palvelevat Itä-Vantaan lähiöitä. Tikkurilaan pääsee edellämainittujen Itä-Vantaan lähiöjunien lisäksi nopeilla lähiliikenteen junilla Z, R ja H, sekä hitaalla I-junalla jonka pääteasema Tikkurila on. Se pysähtyy jokaisella asemalla Helsingin ja Tikkurilan välillä.
Tikkurilaan on mahdollista matkustaa myös Pendolino-, InterCity- ja pikajunilla, mutta näissä junissa käy seutulipun sijaan vain VR:n oma lippu.
Muualta Suomesta Vantaalle pääsee jäämällä pois kaukojunasta Tikkurilan asemalla. Kaikki Helsinkiin vievät kaukojunat pysähtyvät Tikkurilassa lukuunottamatta Turun suunnan junia, joista on vaihto Pasilassa.
[muokkaa] Bussilla
Pääkaupunkiseudulla toimii kattava bussiverkosto ja melkein kaikkialle Vantaalle pääsee bussilla. Linjat 300-499 vievät Länsi-Vantaalle ja linjat 600-799 Itä-Vantaalle. Vantaalla on myös omia sisäisiä busseja 35 linjan verran, esim. 53 Myyrmäki-Tikkurila-Peijaksen sairaala. HSL:n reittioppaalla [2] voi tarkistaa reittejä, aikatauluja ja mahdollisia liikennhäiriöitä.
Useimmilla Helsinkiin johtavilla ExpressBus-vuoroilla [3]. pääsee Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta pääsee kätevästi jatkamaan eri puolille Vantaata. Kaikkien bussien lentoasemalle johtavat vuorot selviävät Matkahuollon aikatauluhausta [4].
[muokkaa] Lentokoneella
Helsinki-Vantaan lentoasema (IATA: HEL) [5] sijaitsee noin 5 kilometriä Tikkurilasta ja noin 10 kilometriä Myyrmäestä. Suurin osa Suomen kansainvälisistä- ja kotimaanreittilennoista lähtee tai saapuu Helsinki-Vantaalle. Kotimaan ja ulkomaanlennoilla on eri terminaalit, mutta ne ovat porttikongilla yhdistettyjä ja vain parinsadan metrin päässä toisistaan.
Tikkurilaan pääsee bussilla 61 [6] kaupungin sisäisen lipun hintaan (2,50 €). Myyrmäestä on yhteys lentoasemalle bussilla 51 [7].
[muokkaa] Autolla
Moottoritiet Turusta, Tampereelta, Lahdesta ja Porvoosta Helsinkiin yhdistävät kaupungit Kehä III:n kautta Vantaalle.
[muokkaa] Liiku
Kätevin tapa liikkua Vantaalla on käyttää julkisia kulkuneuvoja. Linja-autoverkosto on kattava, vuorotiheys Tampereen ja Turun luokkaa sekä hinnat ovat moniin pienempiin kaupunkeihin verrattuna edulliset. Samaa lippua voi käyttää myös lähijunissa. Omalla autolla kuljettaessa on hyvä välttää pääteitä ja etenkin Kehä III:a ruuhka-aikoina, sillä tiet ovat erittäin tukkoisia.
[muokkaa] Näe
- Ilmailumuseo, Tietotie 3, ☎ +358 9 8700 870 (info@suomenilmailumuseo.fi), [8]. Avoinna 11-18. Ilmailuharrastajille pakkovisiitti ja tietysti mielenkiintoinen myös muille. Esillä on kymmeniä lentokoneita ja edustettuina ovat siviili-ilmailun lisäksi myös sotakoneet. Aikuiset 6€, lapset 3€. edit
- Vantaankoski. Kaunista luontoa ja mahdollisuus kalastaa kalastusluvan kanssa. Kalastusluvat Aikuiset 9€/vrk, 80€/vuosi, alle 18-vuotiaat 3€/vrk, 30€/vuosi. edit
- Pyhän Laurin kirkko, Kirkkotie 45, 01510 Vantaa, ☎ (09) 822 625, [9]. 9-12 ja 13-15, kesällä klo 20:een asti. edit
- Heureka, Tiedepuisto 1, 01300 Vantaa, ☎ Puhelinvaihde (09) 85799 (info@heureka.fi), [10]. Hyvä kohde erityisesti lapsiperheille. edit
- Saksalainen sotilashautausmaa, Siltaniitynkuja 3, 01260 Vantaa. Vantaan vankilan naapuritontilla Lahden moottoritien ja Lahdentien välissä on vanha hautausmaa johon on haudattu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleita saksalaissotilaita.
- Kuusijärven ulkoilualue, Kuusijärventie 3, 01260 Vantaa. Mukava ulkoilualue Itä-Vantaalla. Pieni järvi, savusauna, lenkkipolkuja ja metsää.
[muokkaa] Tee
- Ankkarock, [11]. edit
- Myötätuulirock, [12]. edit
- Viihdekeskus Flamingo, [13]. Kauppakeskus Jumbon yhteydessä on viihdekeskus Flamingo, jossa on mm. ravintoloita, hotelli, viihde- ja SPA-kylpylä, keilaratoja, elokuvateatteri ja kasino edit
[muokkaa] Osta
Vantaalla sijaitsee kaksi suurta kauppakeskusta; Myyrmanni Myyrmäessä ja Jumbo Kehä III:n varrella. Tikkurilassa kauppoja on paljon kävelykadun varressa Prisma vetonaulanaan, sekä kauppakeskus Tikkuri aseman vieressä. Monilta taajama-alueilta löytyy pienempiä päivittäistavaroihin painottuneita ostoskeskuksia.
Alkolla on Vantaalla 8 myymälää. Jumbossa (2, Stockmannilla viinimyymälä), Korsossa, lentoasemalla, Myyrmäessä, Petikossa, Tammistossa ja Tikkurilassa.
[muokkaa] Syö
- Lilly's, Tikkurila
- Lounaat.info, [14]. Lounaat.info:sta löydät Vantaan lounasravintolat ja -ruokalistat. edit
[muokkaa] Juo
[muokkaa] Kahvilat
- Café Bretagne, Myyrmäki
- Cafe Lamon, Myyrmäki
- Cafe Picnic, Tikkurila
- Café Tosca, Myyrmäki
- Cafe Wanda, Myyrmäki
- Kahvila Mango, Myyrmäki
- Kulmakonditoria Tikkurila, Tikkurila
- Konditorio ja kahvila Marian, Tikkurila
- Konditorio ja kahvila Marian, Korso
- Mimi Cafe Tikkurilan kirjasto, Tikkurila
- Myyrmäen jääkahvio, Myyrmäki
- Tikkurilan terveysaseman kahvio, Tikkurila
- Wayne's Coffee, Tikkurila
- Vernissa Kahvila, Tikkurila
[muokkaa] Baarit & pubit
- FD Camel, Tikkurila
- Calypso, Tikkurila
- Torello, Tikkurila
[muokkaa] Yökerhot
- Ravintola Pingviini Vantaa, Tikkurila
- Ravintola Pormestari Vantaa, Tikkurila
- Ravintola Shamrock Vantaa, Tikkurila
- Sokos Hotel Vantaa, Tikkurila
[muokkaa] Nuku
- Hotelli Cumulus Airport Hotel, Robert Huberin tie 4, ☎ (09) 4157 5100 (fax: (09) 4157 5800), [15]. Majoitus lentokentän läheisyydessä. edit
- Hotelli Rantasipi Airport, Robert Huberin tie 4, ☎ (09) 4157 7100 (airport.rantasipi@restel.fi, fax: (09) 4157 7101), [16]. Laadukas ja viihtyisä lentokenttähotelli Vantaalla. edit
- Airport Hotel Bonus Inn, Elannontie 9, ☎ 09-825511 (hotel@bonusinn.fi, fax: 09-82551818), [17]. lentoasema-alue €120. edit
- Best Western Airport Hotel Pilotti, Veromäentie 1, 01510 Vantaa, ☎ +358 (0)9 3294800 (hotel.pilotti@bwpilotti.fi, fax: +358 (0)9 32948100), [18]. Lentokenttähotelli Best Western Airport Hotel Pilotti sijaitsee vain 5 minuutin matkan päässä Helsinki-Vantaan lentokentältä. Matka kentältä hotellille taittuu kätevästi lentokenttäbussilla. edit
- Hilton Helsinki-Vantaa Airport, ☎ 09-73220, [19]. lentoasema-alue €150. edit
- Holiday Inn Garden Court, lentoasema-alue
- Hotelli Tikkurila, Tikkurila
- Hämeenkylän kartano, Hämeenkylä
- Juhaninkulma B&B, Sotunki
- Ramada Airport Hotel, lentoasema-alue
- Scandic Gateway-Helsinki Airport, ☎ 09-8183600, [20]. lentoasema-alue €150. edit
- Sokos Hotel Vantaa, Tikkurila
[muokkaa] Pysy turvassa
Vantaa on ollut pääkaupunkiseudun kaupungeista turvattomimman maineessa, lähinnä muutaman ongelmapesäkkeen ansiosta. Vaikka Vantaa ei nykyään suuresti eroa pääkaupunkiseudun muista alueista, muutamia ohjeita on syytä noudattaa. Älä harhaile yksin epämääräisten lähiöiden rautatieasemilla öisin. Ne ovat tulleet tunnetuksi lukuisista pahoinpitelyistä ja ryöstöistä. Älä lainaa kännykkääsi tuntemattomille - et ehkä näe sitä enää koskaan. Noudata tervettä järkeä niin selviät kaikista tilanteista huoletta.
[muokkaa] Pysy terveenä
Peijas-Rekolan sairaala sijaitsee Koivukylässä. Samassa yhteydessä toimii myös päivystyspoliklinikka.
[muokkaa] Ota yhteyttä
Vantaan matkailuneuvonta palvelee asiakkaita Tikkurilassa: Tikkurilan yhteispalvelu / Vantaan matkakeskus Ratatie 7, Tikkurila, 01300 Vantaa, puh. (09) 8392 2133, matkakeskus@vantaa.fi
[muokkaa] Jatka matkaa
Ulkomaille lähtiessäsi kuljet luultavasti Vantaan kautta. Helsinki-Vantaan lentoasemalta pääset melkeinpä minnepäin maailmaa tahansa. Kaikki kaukojunat pysähtyvät Tikkurilassa - myös Pendolinot.
| Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä kattava! |

