Tuusula
Wikitravel
Sisällysluettelo
Tuusula (ruots. Tusby) [1] on kunta Uudellamaalla. Kunnan hallinnollinen keskus on nimeltään Hyrylä.
[muokkaa] Ymmärrä
Tuusula on pitkän historian omaava maalaiskunta. Siitä ovat eronneet aikojen saatossa Keravan sekä Järvenpään kaupungit. Sijainti on ollut kunnan kasvulle olennaista; maaseutukunnan väkiluku on kasvanut kovaa vauhtia 1960-luvulta lähtien Helsingin kasvun ohessa. Kunta on kaavoittanut edullisia omakotitalotontteja ja erityisesti lapsiperheitä onkin muuttanut paljon Helsingistä ja sen ympäristöstä Tuusulaan. Varakkaan asukasrakenteen ansiosta kunnantalous on hyvällä pohjalla.
[muokkaa] Tule
Tuusulaan pääsee autolla Helsingistä kantatietä 45. Rautatieasemia on Jokelassa ja Nuppulinnassa. Jokelaan pääsee puolen tunnin välein R- ja H-junilla, Nuppulinnaan tunnin välein H-junalla. Helsingin Kampista on kuntakeskukseen Hyrylään bussiyhteyksiä 15 minuutin välein. [2]
[muokkaa] Liiku
[muokkaa] Autolla
Autolla on ruuhkatonta liikkua Tuusulassa.
[muokkaa] Bussilla
Paikallisen liikennöitsijän Ventoniemen [3] bussivuoroja on Tuusulassa melko hyvin. Lisätiedot kunnan sivuilta [4].
[muokkaa] Kävellen
[muokkaa] Näe
- Aleksis Kiven kuolinmökki. edit
- Halosenniemi, [5]. Pekka Halosen taiteilijakoti. edit
- Tuusulan rantatie ja Tuusulanjärvi, [6]. edit
- Helsinki-Vantaan lentokenttä. Lentokoneiden laskeutumiseen sopivat suositut kalliot kiitoradan itäpäässä, aivan Tuusulan kunnan eteläosassa Vantaan rajalla. Tuusulan moottoritieltä Korson liittymästä ulos, Lemminkäisen tehtaan vieressä Tuusulanväylän länsipuolella. Jätä auto tienvarteen ja kiipeä kalliolle. Hienot avarat näkymät Länsi-Vantaalle (Martinlaakson voimala) asti. Mielenkiintoisia ilmavirtausten ääniä varsinkin suurten koneiden laskeutuessa aivan pään päältä. edit
[muokkaa] Tee
[muokkaa] Osta
[muokkaa] Syö
[muokkaa] Juo
[muokkaa] Kahvilat
[muokkaa] Baarit & pubit
[muokkaa] Yökerhot
[muokkaa] Nuku
[muokkaa] Edulliset
[muokkaa] Keskihintaiset
[muokkaa] Hintavat
[muokkaa] Pysy turvassa
[muokkaa] Pysy terveenä
[muokkaa] Ota yhteyttä
[muokkaa] Jatka matkaa
| Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi! |

