Wikitravel on päivittänyt lisenssinsä uuteen versioon.
Szczecin
Wikitravel
Sisällysluettelo
Szczecin [1] on kaupunki Puolassa.
[muokkaa] Ymmärrä
Szczecin tunnetaan myös saksalaisella nimellään Stettin, koska kaupunki kuului Saksaan aina toisen maailmansodan loppuun asti. Nykyäänkin Szczecinistä on vain reilut kymmenen kilometriä Saksan rajalle.
[muokkaa] Tule
[muokkaa] Lentokoneella
Szczecinin lentokentälle on lähinnä kotimaanlentoja, mutta jotkut halpalentoyhtiötkin käyttävät sitä. Suoria lentoja Suomeen ei tällä hetkellä kuitenkaan ole.
[muokkaa] Autolla
Autolla pääsee hyvin Szczeciniin sekä Saksasta että muualta Puolasta.
[muokkaa] Laivalla
Kaupungilla on suuri satama, mutta sinne ei ole matkustajaliikennettä. Lähin satama on Świnoujściessa, noin sata kilometriä kaupungista pohjoiseen.
[muokkaa] Junalla
Szczecinin rautatieasemalta on hyvät yhteydet Puolaan ja rajanaapuriin Saksaan.
Saksaan tai sieltä junalla Szczeciniin matkustaen on tarjolla lukuisia Deutsche Bahnin alennuslipputuotteita [2], jolla esimerkiksi Berliiniin pääsee viiden hengen ryhmässä noin viiden euron matkustajakohtaisella hinnalla. Szczecin kuuluu seuraaviin lippuihin: Berlin-Stettin-Ticket, Brandenburg-Berlin-Ticket, Mecklenburg-Vorpommern-Ticket, Schleswig-Holstein-Ticket, Schönes-Wochenende-Ticket ja Brandenburg-Berlin-Ticket Nacht. Niillä voi käyttää myös Szczecinin paikallisliikennettä. Kannattaa tutustua tarkasti lipun mahdollisiin ehtoihin matkustajamäärien ja matkustusajankohtien suhteen.
[muokkaa] Bussilla
[muokkaa] Liiku
[muokkaa] Autolla
[muokkaa] Bussilla
[muokkaa] Kävellen
[muokkaa] Näe
- Vanhakaupunki. Ennen melko huonossa kunnossa olevaa Vanhaa kaupunginosaa alettiin entisöidä 1990-luvun lopulla ja nyt työ on melkein saatu valmiiksi. edit
- Bazylika archicatedralna sw. Jakuba. Suuri goottilaistyylinen kirkko, Szczecinin suurin katolinen kirkko. edit
[muokkaa] Tee
[muokkaa] Osta
[muokkaa] Syö
[muokkaa] Juo
[muokkaa] Kahvilat
[muokkaa] Baarit & pubit
[muokkaa] Yökerhot
[muokkaa] Nuku
[muokkaa] Edulliset
[muokkaa] Keskihintaiset
[muokkaa] Hintavat
[muokkaa] Pysy turvassa
[muokkaa] Pysy terveenä
[muokkaa] Ota yhteyttä
[muokkaa] Jatka matkaa
| Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi! |

