Lontoo

Wikitravel

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Big Ben-kellotorni
Big Ben-kellotorni
Tower Bridge
Tower Bridge

Lontoo (London) [1] on Yhdistyneiden kuningaskuntien sekä Englannin pääkaupunki. Se on Länsi-Euroopaan suurin kaupunki. Lontoossa asuu virallisesti noin 7,5 miljoonaa ihmistä, mutta Lontoon seudulla asukkaita on lähemmäs 14 miljoonaa. Thames-joen varrella kohoava Lontoo on yksi maailman tärkeimmistä kaupungeista, niin historiallisin, poliittisen että taloudellisin syin. Lontoossa järjestetään kesäolympialaiset 2012, ja näin Lontoosta tulee maailman ensimmäinen kaupunki jossa olympiakisoja on järjestetty kolme kertaa.

[muokkaa] Ymmärrä

[muokkaa] Historia

Lontoon alueella oli pronssikautista asutusta jo kauan ennen Rooman valtakunnan perustamista. Kuitenkin vasta roomalaisten vallattua suuren osan Isoa-Britanniaa vuonna 43 jaa, edellytys kaupunkiasutukseen syntyi. Londinium niminen kaupunki pysyi roomalaisten hallussa aina vuoteen 410 jaa, jolloin kaupungin ottivat haltuunsa anglosaksit ja normannit. He loivat kaupungista tärkeän kauppapaikan ja Englannin pääkaupunki siirrettiin Winchesteristä nykyiselle paikalleen. 1300- ja 1600-luvuilla kulkutaudit koettelivat niin Lontoota, kuin muitakin Euroopan suurkaupunkeja.

Kaikki Lontoon kaupunginosat eroavat selvästi toisistaan, joka johtuu siitä että Rooman valtakunnan perustaessa Lontoo muodostui pienistä kylistä, jotka myöhemmin yhdistyivät suur-Lontooksi.

Englannin merkityksen kasvaessa myös Lontoo kasvoi ensin Euroopan ja myöhemmin koko maailman johtavaksi kaupungiksi. Brittiläisen imperiumin kasvu 1800-luvulla vaurastutti myös imperiumin pääkaupunkia ja alueelle virtasi ihmisiä ja vaikutteita kaikkialta maailmasta. Huolimatta imperiumin myöhemmästä rappiosta ja natsi-Saksan taukoamattomista pommituksista toisessa maailmansodassa, Lontoo on yhä maailman johtavia kaupunkeja.

[muokkaa] Tule

Yhteydet Lontoon lentokentille
Yhteydet Lontoon lentokentille

[muokkaa] Lentokoneella

Lontoossa sijaitsee kaiken kaikkiaan kuusi lentokenttää (yhteinen koodi:LON); Heathrow, Gatwick, Stansted, Luton, City ja Southend, joista viimeinen palvelee tällä hetkellä ainoastaan maan sisäisiä lentoja. Liikkuminen kenttien ja kaupungin välillä on tehty melko helpoksi. Useat bussit, junat ja metrolinjat tarjoavat suht nopeat yhteydet melkeinpä kaikkialle Lontooseen. Kuuden virallisen kentän lisäksi Lontoon ympärillä on useita muitakin kenttiä, joilla operoivat pääasiassa pienemmät halpalentoyhtiöt.

[muokkaa] Heathrow

Heathrow (ICAO: EGLL, IATA: LHR) [2] on Euroopan suurin lentokenttä ja matkujastamäärällä mitattuna myös maailman vilkkain. Lentokentällä on neljä terminaalia ja viides on paraikaa rakenteilla; sekä Finnair että British Airways lentävät tällä hetkellä 1-terminaaliin, mutta BA siirtynee 5:een maaliskuussa 2008, ja Finnair terminaaliin 3. Lennot ovat usein myöhässä johtuen lentoliikenteen suuresta määrästä.

Kentältä pääsee pois useilla eri yhteyksillä:

  • Nopein: Heathrow Express-juna Paddingtonin asemalle. Matka kestää 15 minuttia ja juna operoi 15 min. vuorovälein, 15,50£.
  • Halvin: Piccadilly-linja Lontoon keskustaan Lontoon metrolla, 50 min. Halvimmalla pääsee kysymällä Oyster-korttia. Yksittäismatkat 3,5£ oysterilla (vaatii 3 punnan talletuksen, palautetaan vierailun päätyttyä) ja 4£ paperilipulla.
  • Mukavin: Ensin Heathrow Expressiä Paddingtoniin, josta taksilla lopulliseen määränpäähäsi. Matka taksilla Heathrowista suoraan Lontoon keskustaan kestää noin tunnin (voi vaihdella ruuhkan mukaan), 45-60£
  • Ovelta ovelle: Dot2Dot tarjoaa Heathrow shuttle service -yhteyttä Lontoon keskustaan.
  • Lisäksi: Heathrow Connect -rautatieyhteys. Reitti on sama kuin Heathrow Expressillä, mutta matka aika on pidempi johtuen siitä että juna pysähtyy myös muilla asemilla.
  • Etelä-Lontoo: Jos olet matkalla Claphamiin tai Waterloohon eteläisessä Lontoossa, ota bussi 285 (tai taksi) Felthamin asemalle (20 min.), ja SouthWest Trains -juna Clapham Junctioniin or Waterloohon.

[muokkaa] Gatwick

Gatwick (IATA: LGW, ICAO: EGKK) [3] on Lontoon toiseksi suurin kenttä.

Keskustaan pääsee muutamalla eri vaihtoehdolla:

  • Gatwick Express on pikajuna joka matkaa Lontoon Victorian asemalle. Vuoroväli on 15 minuuttia ja matka kestää noin 35-40 minuuttia. Yhteensuuntaisen matkan hinta on 14£ ja meno-paluun 26,8£
  • Southern Rail -junat kulkevat Victorian asemalle Clapham Junctionin kautta noin joka 15 minuuttia. Matka vie noin 35-40 minuuttia. Se on hieman hitaampi kuin Gatwick Express, mutta se näkyy myös hinnassa; yhdensuuntainen matka maksaa 9£.
  • First Capital Connect (Thameslink) -linjat kulkevat Gatwickin asemalta London Bridgen, City Thameslinkin sekä City Thameslinkin, Farringdonin ja Kings Crossin asemien kautta aina pohjoisen Lontoon läpi Lutoniin ja kauemmas.
  • Autolla, Gatwickin kenttä on 47 kilometriä Lontoosta etelään.

[muokkaa] Stansted

Stansted (ICAO: EGSS, IATA: STN)[4] on Lontoon kolmanneksi suurin ja erityisesti halpalentoyhtiöiden suosiossa oleva kenttä. Blue1 lentää sinne Helsingistä ja Ryanair Tampereelta.

Keskustaan pääsee muutamalla eri vaihtoehdolla:

  • Stansted Express - suora junayhteys Liverpool Streetin asemalle. Junia lähtee 15-30 minuutin välein ja matka kestää 45-60 min. Reissu maksaa £15/25 yhteen suuntaan/edestakaisin, joten tämä on sekä kallein että nopein vaihtoehto. Jos matkan määränpää on länsi- tai etelä-Lontoossa, kannattaa jäädä pois jo Tottenham Halessa ja jatkaa metrolla.
  • Terravision [5] - suora bussi Bishopsgateen (Liverpool St aseman vieressä) ja Victorian bussiterminaaliin. Vuoroja tunnin välein, kesto 75 min, £8/£14 meno/paluu Victoriaan, £6.70/£11.80 Liverpool Streetille.
  • National Express Bus [6] - busseja puolen tunnin välein Victoriaan (90 min, £10/£16) ja Stratfordiin (tunti, £8/£14). Reitti on usein ruuhkainen.
  • Taksillakin pääsee, mutta harvoin bussia nopeammin, ja hintaa kertyy helposti £70. On järkevämpää ottaa juna Liverpool Streetille ja jatkaa sieltä taksilla.

[muokkaa] Luton

[muokkaa] London City

[muokkaa] Liiku

Oyster Card
Oyster Card

Transport for Londonin kotisivu: http://www.tfl.gov.uk/

[muokkaa] Metrolla

Metro eli underground tai tube [7] on hyvä tapa liikkua pitempiä matkoja Lontoossa, sillä liikenneruuhkat ovat yleisiä. Kertalippu maksaa 4£ ja sillä saa matkustaa kerran mistä tahansa minne tahansa, mutta sitä ei kannata ostaa jos aikoo matkustaa enemmän kun kerran samana päivänä. Jo 5,30 punnalla saa yhden alueen off-peak lipun jolla saa matkustaa yhden alueen sisällä (useimmat merkittävimmät matkakohteet ovat ykkösalueen sisällä). Off-peak lipuilla ei saa matkustaa ruuhka-aikoina. Yhden alueen lippu jolla saa matkustaa myös ruuhka-aikoina maksaa 6,40£. Yhden päivän off-peak-lipun hinta alueille 1-6 on vain 7 puntaa. Liput ostetaan asemilla sijaitsevilta automaateilta. Käytössä on 12 linjainen metro:

  • Bakerloo Line
  • Central Line
  • Circle Line
  • District Line
  • East London Line
  • Hammersmith & City Line
  • Jubilee Line
  • Metropolitan Line
  • Northern Line
  • Piccadilly Line
  • Victoria Line
  • Waterloo & City Line

Jokaisella asemalla on portti, johon lippu syötetään. Älä heitä pois lippua, sillä päästäksesi ulos metroasemalta sinun pitää niin ikään syöttää lippu samanlaiseen porttiin! Lippu on hyvä varata jo ajoissa, jotta se on saatavilla nopeasti. Anna toisille ihmisille liikkumistilaa, jotta muut pääsevät junan sisään tai ulos. Ole varovainen, kun metron ovet sulkeutuvat! Metroja kulkee 2-5 minuutin välein paitsi ruuhka-aikoina, jolloin metrot saattavat tulla hieman myöhässä. Ota huomioon, että ruuhka-aikoina metrot saattavat olla todella täynnä eikä vapaita paikkoja löydy.

[muokkaa] Bussilla

Lyhyillä matkoilla bussi on usein nopeampi vaihtoehto kuin metro ja lipun hinta on alhaisempi. Yksittäinen matka maksaa käteisellä £2 ja Oysterilla £0.90.

[muokkaa] Taksilla

Taksi Black Cab on hyvä vaihtoehto liikkumiseen vaikka pienikin matka voi maksaa paljon. Brittiläisissä takseissa on mittari, joten hinnasta ei sovita.

[muokkaa] Autolla

Lontoon keskustassa autoilevilta peritään arkisin 7.00-18.00 välisenä aikana ruuhkamaksu [8], joka on 8-10£.

[muokkaa] Kävellen

Lyhyemmät matkat taittuvat helposti kävellen. Ylittäessään katua lontoolaiset jalankulkijat jäävät harvoin odottamaan vihreää valoa, vaan he kävelevät reippaasti punaista päin jos autoja ei tule. Pidä mielessä, että Ison Britannian liikenne on vasemmanpuoleista, ja että kaksisuuntaisella kadulla autot tulevat "väärästä" suunnasta!

[muokkaa] Näe

Towerin linnan valkoinen torni
Towerin linnan valkoinen torni
Piccadilly Circus
Piccadilly Circus
St.Paul's cathedral
St.Paul's cathedral
  • Big Ben ja Westminster Hall, ehkä Lontoon tunnetuin nähtävyys. Westminster Hall tornineen voisi luulla kirkoksi, mutta se on Ison-Britannian parlamentti.
  • Buckinghamin palatsi
  • Towerin linna [9], yli 900 vuotta vanha linna, jossa säilytetään kruununjalokiviä. Sisäänpääsy maksaa 16,50£.
  • Tower Bridge, Thames-joen ylittävä silta Towerin vieressä.
  • Trafalgar Square ja Lord Nelsonin patsas
  • Leicester Square
  • Piccadilly Circus, tori jota tunnetaan etenkin valomainoksistaan ja mainosnäytöistään.
  • St Paul's Cathedral, iso katedraali itäisessä Lontoossa
  • Royal Albert Hall, paikalla esiintyneet esimerkiksi Pink Floyd ja Led Zeppelin.
  • Portobello Road
  • Hyde Park, keskustan suurin puisto.
  • Regent's Park
  • Chinatown, ei ehkä yhtä näyttävä kuin yhdysvaltalaisten suurkaupunkien kiinalaiset kaupunginosat, mutta silti hieman erilainen osa Lontoota.
  • Westminster Abbey, katedraali Westminster Hallin lähellä.
  • Harrodsin tavaratalo (kts. Osta) on paitsi tavaratalo myös nähtävyys.

[muokkaa] Tee

British museum
British museum
  • Madame Tussaudin vahakabinetti, Marylebone Road, [10].  edit
  • British Museum, Great Russell Street, [11].  edit
  • Tate Modern. Modernin taiteen museom edit
  • Sherlock Holmes-museo, 221b Baker Street, +44 207 935 8866, [12]. Lippu maksaa 6£.  edit
  • London Eye, [13]. Maailman kolmanneksi korkein maailmanpyörä Thames-joen varrella. edit
  • London Zoo.  edit
  • London Dungeon.  edit
  • Shakespeare's Globe Theatre, 21 New Globe Walk, [14].  edit
  • Laivaretki Thames-joella, [15]. Reitti kulkee London Eyen ja Towerin linnan välillä. Matka kestää noin puoli tuntia yhteen suuntaan. Aikuisten lippu yhteen suuntaan 6£.  edit
  • HMS Belfast, [16]. Toisen maailmansodan risteilijä joka nykyään toimii museona. edit

[muokkaa] Osta

Lontoosta löydät varmasti ihan kaikkea, mutta hinnat ovat erittäin korkeita joissakin paikoissa.

Oxford Street on Lontoon suurin ostoskatu. Yli kahden kilometrin pituisella kadulla sijaitsevat kalleimmat muotiliikkeet ja monta muuta kauppaa. Kadun varrelta löytyy mm. Debenhamsin [17], Marks & Spencerin [18] ja Selfridgesin [19] tavaratalot. New Bond Streetillä sijaisevat useat pienet ylemmän hintaluokan vaatekaupat.

  • Sohon kaupunginosa, alternative-musiikin ja -vaatteiden aarreaitta.
  • Harrods, 87-135 Brompton Road, +44 20 7730 1234, [20]. Lontoon tunnetuimpia ja kalleimpia tavarataloja. Sisään ei pääse minihame yllä tai reppu selässä. Tavaratalo on erittäin näyttävä sekä sisältä että ulkoapäin ja tavaratalon tuotteet ovat erittäin yleellisiä ja kalliita. edit
  • Hamleys, 188–196 Regent Street. Maailman suurin lelukauppa.
  • Camden Town, Camden Lock Market on aina käymisen arvoinen paikka.
  • Covent Garden
  • Regent Street
  • Chelsea

[muokkaa] Syö

Lontoolta löytyy valtava määrä erilaisia ravintoloita jotka tarjoavat erilaisia ruokia jokaiseen makuun. Joissakin paikoissa syöminen on todella kallista. Kansainvälisillä pikaruokaketjuilla on tieheästi toimipisteitä Lontoossa ja niissä ruokien hinnat eivät ole korkeampia kun Suomessakaan.

  • Angus Steak House, 10 Woodstock Street, 50 Leicester Square, [21]. Pihviravintolaketju jolla on useita toimipisteitä ympäri kaupunkia. edit

  • Chopstix Noodle Bar, Westminster Bridge Road, lähellä. Aasialainen buffetravintola London Eyen vieressä. Orientaalinen buffet 6,99£.  edit

[muokkaa] Juo

[muokkaa] Kahvilat

[muokkaa] Baarit & pubit

Lontoo on ehkäpä maailman kuuluisin pubikaupunki. Pubit ovat briteille kuin toinen koti. Useimmat pubit ovat auki vain klo 22 saakka.

  • Spread Eagle, 8 Woodstock Street. Keskeisellä paikalla ostoskatu Oxford Streetin ja Woodstock Streetin kulmassa Debenhamin tavarataloa vastapäätä sijaitseva pubi. edit

[muokkaa] Yökerhot

Lontoon yöelämä on värikästä ja villiä. Parhaimmat menomestat löytyvät ydinkeskustasta.

[muokkaa] Nuku

Lontoossa on satoja ja taas satoja hotelleja. Voit yöpyä neljän tähden hotellissa, vuokrata huoneen jonkun asunnosta tai nukkua B&B-motelleissa. Hinnat vaihtelevat eri vaihtoehtojen välillä huimasti.

  • Mermaid Suites Hotel, 3-4 Blenheim Street, +44 20 7629 1875 (, fax: +44 207 499 9475), [22]. Oxford Streetin ja New Bond Streetin lähellä sijaitseva keskitason hotelli. edit

[muokkaa] Pysy turvassa

Katu Lontoossa
Katu Lontoossa

Kannattaa välttää myöhäisjunia ja metroja. Käsilaukusta kannattaa pitää huolta ja arvoesineet kannattaa suosiolla jättää hotelliin.

[muokkaa] Pysy terveenä

[muokkaa] Ota yhteyttä

  • Nettikahviloita on Lontoossa runsaasti. Tunnin surffailu maksaa yleensä punnan tai kaksi.

[muokkaa] Jatka matkaa

Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi!