Auta Wikitravelia kasvamaan muokkaamalla artikkelia! Opi tästä

Kymen Keskilaakso

Wikitravel
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kymen keskilaakso on nimensä mukaisesti Kymijoen keskilaakson alue Kymenlaakson maakunnan keskellä. Alueella oli vuoteen 1975 asti Anjalan ja Sippolan kunnat, jolloin kuntaliitoksella muodostettiin Anjalankosken kaupunki. Vuodesta 2009 lähtien alue on kuulunut Kouvolan kaupunkiin. Anjalankosken vanha kaupungintalo sijaitsee Keltakankaalla keskellä Kymen keskilaaksoa Inkeroisten ja Myllykosken taajamien välissä. Kymen keskilaaksossa toimii Keskilaakso -niminen paikallislehti.

Ymmärrä[muokkaa]

Kymijoen keskilaakso on vanhaa kulttuuriseutua. Alueella on kaksi tärkeää Kymijoen koskea, Ankkapurha ja Myllykoski. Ankkapurha sijaitsee Anjalan kartanon rannassa. Myllykoski on nykyään Myllykosken paperitehtaan alueen sisällä. Anjalankosken alueen teollisuus perustuu puunjalostukseen. Sen on tehnyt mahdolliseksi Kymijoki. Siellä sijaitsee kaksi paperitehdasta ja kartonkitehdas jotka sijaitsevat Kymen Keskilaaksossa Inkeroisten ja Myllykosken taajamissa. Sippolan taajamassa sijaitsee Sippolan kirkko.No toki Myllykoskella ja Inkeroisissakin kirkot on. Ennen siellä toimi kuuluisa juustomeijeri.

Kymijoen länsirannalla sijaitsee Anjalan kartano, jossa solmittiin Anjalan liitto vuonna 1788, mitä pidetään Suomen ensimmäisenä pyrkimyksenä kohti itsenäisyyttä.

Tule[muokkaa]

Kymen Keskilaaksoon jo muinaisina aikoina kuljettiin Kymijokea pitkin veneellä. Nykyään voi tulla vaikkapa kanootilla. Paikkakunnalle voi tulla myös polkupyörällä. Rautatie rakennettiin vientiteollisuuden tarpeisiin Kotkaan ja Haminaan. Haminaan ei kulje enää matkustajajunia, mutta lnja-autoyhteydet toimivat kaikista taajamista, Helsingistä ja maakuntakaupungeista. Anjalan Wredebyssä sijaitsee yksityinen pienlentokenttä, joka on mm. purjelentäjien suosiossa. Paikkakunta on Kaakkois-Suomessa ja mm. venäläisten matkailijoiden suosiossa.

Junalla[muokkaa]

Kymen Keskilaakson läpi kulkee Kouvola-Kotka rata. Helsingistä on hyvät junayhteydet paikkakunnalle. Siellä on Myllykosken ja Inkeroisen asemat. Kouvolan asemalta Myllykoskelle on 11 minuutin ja Inkeroisiin 16 minuutin matka. Kotkan satamasta Inkeroisiin on puolen tunnin matka ja Myllykoskelle noin 40 minuuttia. Taajamien joukkoliikenne pääasiassa palvelee työmatka- ja koululaiskuljetuksia.

Bussilla[muokkaa]

Keskilaaksoon kulkee useita linja-autovuoroja Keskustasta, Haminasta ja Kotkasta.

Autolla[muokkaa]

Kymen Keskilaaksoon pääsee autolla, Helsingin suunnalta ajamalla Valtatie 7 ja Valtatie 6:n kautta. Kouvolasta rantatietä pitkin Myllykoskelle on 12 kilometriä. Kotkasta Inkeroisiin on noin 40 km. Haminasta Keltakankaalle matkaa kertyy noin 30 km.

Liiku[muokkaa]

Parhaiten täällä liikkuu polkupyörällä. Hyvät pyörätiet yhdistää Kouvolan, Myllykosken, Inkeroisten ja Kuusankosken taajamiin. Myllykoskella, Inkeroisissa, Anjalassa ja Sippolassa on hoidetut pururadat ja hiihtoladut. Anjalassa on Hepovuoren laskettelukeskus. Kymijoen varrella Koivusaaressa on Myllykosken maauimala. Anjalassa on myös maauimala. Sippolan Orijärvellä ja Saaramaalla on luonnonmukaiset uimarannat. Inkeroisissa on uimahalli.

Näe ja koe[muokkaa]

  • Alvar Aallon tehdasmiljööt Inkeroisissa.
  • Anjalan kartanossa perustettiin Anjalan liitto 1700-luvun lopulla tarkoituksena irrottaa Suomi Ruotsin vallasta.
  • Anjalan kirkon lähellä on Wreden suvun hautausmaa.
  • Anjalankosken vanha kaupungintalon vieressä on Hasun hiihtäjäpatsas.
  • Kymijoenvarren rantatie yhdistää Myllykosken pyörätiellä Kouvolaan.
  • Museomajatalo Rauhala Inn on edelleen toimiva matkustajakoti
  • Myllykosken kirkko valmistui vuonna 1936.
  • Myllykosken tsasouna on perinteinen ortodoksinen kappeli Saviniemessä.
  • Saviniemen urheilukentän Anjalankosken jalkapallostadionilla pelataan MYPA:n ottelut.
  • Sippolan juustopadassa valmistettiin paikkakunnan ensimmäinen emmental-juusto.
  • Sippolan koulukoti on alkuperäisessä asussaan säilynyt kasvatuslaitos miljöö.
  • Takamaan kartano Kymijoen rannalla on perinteinen toimiva kartanomiljöö.

Tee[muokkaa]

Myllykoskelle tullaan usein seuraamaan MYPA:n otteluita. Paikkakunnalla voi retkeillä ja kalastaa, marjastaa, sienestää ja vaan oleilla.

Osta[muokkaa]

Sippolan Hirvelässä on juustola, jonka juustoja on myynnissä paikkakunnan kaupoissa. Myllykoskella on perinteikäs Koivulan leipomo, joka on tunnettu mm. hyvästä ruisleivästään. Paikkakunnalla on myös myllyjä ja maatilakauppoja, joista saa tuoreita maataloustuotteita.

Syö[muokkaa]

Paikkakunnalla on hyviä ruokapaikkoja, ravintoloita, kahviloita, pitserioita ja nakkikioskeja.

Juo[muokkaa]

Kahvilat[muokkaa]

Baarit & pubit[muokkaa]

  • Maija's Pub, Viialantie 2, 040 075 7797. Myllykoskella sijaitseva baari jossa myös terassi.  edit
  • Rosita, Kaipiaistentie 14, 053 331 172. Kaipiasissa sijaitseva baari.  edit

Yökerhot[muokkaa]

Yökerhoja ei paikkakunnalla ole. Niitä löytyy Haminasta, Kouvolasta ja Kotkasta.

Nuku[muokkaa]

Edulliset[muokkaa]

  • Matkustajakoti Rauhala, Itäasemantie 17, +358 (0)5 5735388,+358 (0)5 3656061 (), [1]. Myllykosken rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva vanha ja perinteinen matkustajakoti. Se on rakennettu 1934  edit
  • LEO-Hotelli, Kenraalintie 6, 040 721 8169, [2]. Myllykosken keskustassa sijaitseva hotelli.  edit

Keskihintaiset[muokkaa]

Inkeroisissa on keskihintainen Hotelli Kantri.

Hintavat[muokkaa]

Kalliit hotellit löytyy Kouvolasta, Haminasta ja Kotkasta.

Pysy turvassa[muokkaa]

Poliisi on Kouvolassa. Yleinen hätänumero 112 vastaa kaikkiin hätätapauksiin.

Pysy terveenä[muokkaa]

Keltakankaalla on terveyskeskus.

Ota yhteyttä[muokkaa]

Kouvolassa sijaitsee kaupungin matkailutoimisto.

Jatka matkaa[muokkaa]

Naapurikaupunkeja ovat Lahti, Kotka, Hamina ja Lappeenranta. Lähin rajanylityspaikka on Vaalimaalla.



Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä kattava!