Wikitravel aikoo päivittää lisenssinsä uuteen versioon. Suostu tai kieltäydy!
Hampuri
Wikitravel
Sisällysluettelo
Hampuri (Hamburg) [1] on osavaltio ja kaupunki Pohjois-Saksassa Elbe-joen varrella. Kaupunki on maan toiseksi suurin ja asukkaita on noin 1,8 miljoonaa.
Hampuri on jo kauan ollut merkittävä satamakaupunki. Keskiajoilla Hampuri kuului hansaliittoon, mistä juontuu sen virallinen nimi Freie und Hansestadt Hamburg. Nykyisin Hampuri on Euroopan toiseksi suurin satamakaupunki heti Rotterdamin jälkeen.
[muokkaa] Tule
[muokkaa] Lentokoneella
Hampurin kansainvälinen lentokenttä on nimeltään Fuhlsbüttel (IATA: HAM) ja se sijaitsee noin 10 kilometriä keskustasta pohjoiseen. Muun muassa Finnairilla on suoria lentoja Helsingistä.
Lentokentältä ei vielä ole suoraa junayhteyttä keskustaan, mutta sen pitäisi valmistua vuonna 2008. Lentokenttää lähinnä oleva asema on nimeltään Ohlsdorf, ja sieltä on yhteys rautatieasemalle sekä keskustan Jungfernstieg-asemalle. Ohlsdorfiin pääsee bussilla numero 110, joka kulkee noin kymmenen minuutin välein.
Muut liikenneyhteydet löytyvät helpoiten Hampurin lentokentän internet-sivuilta [2].
[muokkaa] Autolla
Hampuri sijaitsee monen moottoritien risteyksessä, joten sinne on helppo tulla autolla. Hampuriin pääsee seuraavia moottoriteitä pitkin:
- A1 Heiligenhafen - Saarbrücken
- A7 Flensburg - Füssen
- A23 Heideen
- A24 Berliiniin
- A25 Geesthachtiin
- A250 Lüneburgiin
Aamuisin, iltapäivisin ja viikonloppuisin on usein ruuhkia sekä moottoriteillä että kaupungin keskustassa.
[muokkaa] Junalla
Hampurista on erinomaiset junayhteydet muihin Keski- ja Länsi-Euroopan suurkaupunkeihin. Kaukojunat pysähtyvät päärautatieasemalla (Hauptbahnhof), Dammtorin asemalla sekä Altonan asemalla.
[muokkaa] Liiku
Hamburger verkehrsverbund [3] vastaa kaupungin julkisesta liikenteestä. Julkinen liikenne on toimivaa ja busseilla ja junilla pääsee lähes joka paikkaan. Iltaisin ja öisin bussiliikenne on harvempaa ja joillain alueilla käytännössä olematonta.
[muokkaa] Bussilla
Lippuja on saatavilla automaateista sekä päärautatieaseman (Hauptbahnhof) lipunmyyntipisteistä. Myös bussikuljettajat myyvät kertalippuja sekä muutaman päivän voimassa olevia kortteja.
Satamassa sekä Elbe-joella liikennöi myös muutama lauttalinja, joilla voi matkustaa normaalilla lipulla. Alster-järvelle järjestetään risteilyitä, joille on ostettava erillinen lippu.
[muokkaa] Junalla
Hampurissa on myös junista (S-Bahn) sekä metroista (U-Bahn) koostuva raideliikenne. Etenkin keskustan ulkopuolella junat kulkevat maanpinnan yläpuolella ja tarjoavat edullisen tavan nähdä kaupunkia.
Pääasemat sekä S- että U-bahnille ovat Landungsbrücken, Jungfernstieg sekä Dammtor.
[muokkaa] Näe
- St. Nikolai. St. Nikolai kirkko wikipediassa edit
- Planten un Blomen, [4]. "Planten un Blomen" - iso viheralue kaupungin keskustan läheisyydessä, jossa on kasvitieteellinen puutarha, ja jossa voi viettää vapaa-aikaansa. Siellä on myös kasvihuone ja Euroopan suurin japanilainen puutarha. edit
- Rathaus. Raatihuone edit
- St. Pauli/Reeperbahn. Kenties maailman tunnetuin punaisten lyhtyjen alue. Nykyisin alueelle on muodostunut myös baarien, yökerhojen sekä muun viihteen (teatterit, musikaalit) keskittymä. Alueella järjestetään myös kolme kertaa vuodessa suuri Dom-festivaali. edit
- Fischmarkt. Sunnuntaisin klo 5-9.30 (talvella 7-9.30). Kalatori on 1700-luvulta peräisin oleva perinne. Nykyisin torilla myydään kalan lisäksi myös muuta tavaraa. edit
- Satama. Euroopan toiseksi suurin satama. Satamassa järjestetään kiertoajeluita laivalla (Hafenrundfahrt) edit
- Alster. Suuri järvi vihreän Hansa-kaupungin sydämessä edit
- Keskusrautatieasema. edit
- Fernsehturm. edit
- Lounge & Bar 20up (Empire Riverside Hotel), Bernhard-Nocht-Straße 97. Upea näköalaravintola 20 kerroksessa edit
[muokkaa] Tapahtumat
- Hamburger DOM, [5]. Kolme kertaa vuodessa järjestettävä suuri festivaali. edit
- Hafengeburtstag, [6]. Yleensä toukokuun alkupuolella järjestettävä valtava festivaali, joka juhlistaa sataman syntymäpäiviä. Tarjolla on tekemistä laidasta laitaan. Sataman 800-vuotissyntymäpäivien (vuonna 1989) jälkeen Hafengeburtstagista on tullut maailman suurin satamajuhla. edit
[muokkaa] Tee
- Hamburg Dungeon, kauhukammio, jossa kerrotaan kaupungin historiasta erikoistehosteiden avulla
- Segway Citytour Hamburg, kaupungin kirtämistä Segwaylla - Segway-Hamburg
- Piknik Elben rannalla
[muokkaa] Osta
Keskusrautatieaseman länsipuolella sijaitsevat Mönckebergstraße sekä Spitalerstraße, jotka ovat kaupungin tunnetuimmat ostoskadu. Niiden varrelta löytyy sekä tavarataloja (esim. Karstadt sekä Kaufhof) että pienempiä kauppoja.
Hampurilaisia ostoskeskuksia:
- Hanse Viertel Galerie
- Hamburger Hof
- Gänsemarkt Passage
Muita kauppoja:
- C&A Hamburg-Mönckebergstrasse - Edullisia ja laadukkaita vaatteita, Mönckebergstr. 9, Hamburg - cunda.de
- Lidl
- Penny
[muokkaa] Syö
- Schweinske - Edullinen ja monipuolinen aamupala, Reeperbahn 157, Hampurg - Schweinske.de
- Hesburger Hampuri, Reeperbahn 29, Hampurg
- Joeys Pizza, Joeys.de
[muokkaa] Juo
[muokkaa] Kahvilat
[muokkaa] Baarit & pubit
[muokkaa] Yökerhot
- Wall Street, Esplanade 6. Cocktail-baari, jossa drinkkien hinnat vaihtelevat niiden suosion mukaan osakkeiden tapaan edit
[muokkaa] Nuku
[muokkaa] Pysy turvassa
Hampuri on turvallinen kaupunki. Suurissa väkijoukoissa kannattaa pitää tavaroistaan huolta, jottei joudu taskuvarkaiden uhriksi.
Elbe-joessa voi varovaisuutta noudattaen uida. Aallot voivat kuitenkin olla yllättävän suuria ja voimakkaita ja viedä varomattoman uimarin mukanaan. Myös jokea pitkin kulkevia laivoja tulee varoa.
[muokkaa] Pysy terveenä
[muokkaa] Ota yhteyttä
[muokkaa] Jatka matkaa
Berliini, Hannover ja Bremen ovat alle kahden tunnin juna- tai automatkan päässä.
| Tämä on käyttökelpoinen artikkeli. Sitä voisi käyttää, mutta se ei vedä vertoja matkaoppaalle. Sukella sisään ja auta tekemään siitä kattava! |

