Wikitravel aikoo päivittää lisenssinsä uuteen versioon. Suostu tai kieltäydy!
Dubai
Wikitravel
Sisällysluettelo
Dubai (دبي) on samannimisen emiirikunnan pääkaupunki Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa.
[muokkaa] Ymmärrä
Muista Persianlahden maista poiketen Dubain vauraus ei ole öljystä peräisin: alunperin tullittomasta satamasta liikkelle lähtenyt talous on menestynyt kaupanteolla ja sijoittamalla naapureidensa rahoja, ja turismi on yhä suurempi ja suurempi tulonlähde. Kasvu on ollut ja on edelleen hurjaa: kamelit vaihtuivat ajan sitten loistoautoihin, pilvenpiirtäjiä kohoaa aavikon hiekasta, valtavia ostoskeskuksia nousee perinteisten soukien kupeeseen. Entisen hiekkaerämaan paikalla pelataan nyt golfia huippuluokan kentillä.
[muokkaa] Tule
Dubain lentokenttä [1] (IATA: DXB) on Lähi-Idän kiireisin ja ruuhka-aikoina natisee liitoksissaan silkan ihmismassan takia. Tilanne on kuitenkin jonkin verran helpottunut Emiratesin [2] siirryttyä uuteen terminaaliin 3.
Finnairilla on talvikaudella charter-lentoja suoraan Dubaihin, mutta muuten Suomesta tulleessa joutuu kiertämään esim. Frankfurtin tai Lontoon kautta. SAS lentää myös Kööpenhaminasta kolme kertaa viikossa. Tilauslennot Suomesta ovat ainakin aikaisemmin käyttäneet pientä terminaali 2:ta, joka sijaitsee kentän reittiliikenteen hienoa terminaalia vastakkaisella puolella (kentän Sharjahin puoleisella laidalla).
Mittaritaksi keskustaan maksaa n. 30 dirhamia. Metroyhteys kentälle, jossa asemat terminaalien 1 ja 3 kohdalla, avattaneen syyskuussa 2009.
[muokkaa] Liiku
[muokkaa] Taksilla
Taksi on halpa, helppo ja ehkä myös nopein kulkuneuvo Dubaissa. Alkutaksa on päivisin 3 dirhamia ja iltaisin 3,5 dirhamia (noin 60-70 centtiä euroissa), ja mittari raksuttaa 1,60 dirhamia/km. Taksimatka maksetaan mittarin mukaan.
Takseja on kuitenkin melkoisen vaikeata löytää ruuhka-aikaan, erityisesti jos on matkalla ruuhkaiseen vanhaan kaupunkiin tai sieltä pois. Puhelinkeskukseen 04-2080808 ei kannata luottaa, sillä tilattu taksi ei välttämättä koskaan tule. Jos on aivan pakko ehtiä ajoissa (esim. lento), kannattaa varata vaikkapa hotellilta kuljetus etukäteen.
[muokkaa] Metrolla
Dubain metron ensimmäinen linja, joka kurvaa lentokentältä keskustaan ja sieltä pituussuunnassa lähes Abu Dhabin rajalle asti, avattaneen syyskuussa 2009.
[muokkaa] Näe
- Jumeirah Mosque - Ainoa moskeija, johon länsimaimainen pääsee sisälle ja ehdottomasti suositeltava kohde. Opastetut noin tunnin kestävät englanninkieliset kierrokset (10 AED) tiistaisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10 (Huom: ei hihattomia paitoja ja shortseja, naisilla huivi). Moskeijaa esittelevät vapaaehtoiset dubailaiset.
[muokkaa] Tee
- Wild Wadi, vesipuisto
[muokkaa] Osta
Shoppailu on Dubain kansallisurheilu, jos pidät shoppailusta Dubai on sinulle taivas. Kaikkea on saatavilla, soukkien sälästä maailman luksusmerkkeihin. Ostokeskuksia on kymmenittäin ja jotkut ovat avoinna keskiyöhön asti. Länsimaiset tavarat ovat eurooppalaisissa hinnoissa, mutta hyvään hintaan voi löytää itämaisia mattoja, kultaa ja timantteja. Aina kannattaa kysyä parasta hintaa (What is your best price), hinta voi pudota prosentteja yksinkertaisella tinkaamisellakin.
Oma lukunsa on Dubai Shopping Festival (DSF), joka järjestetään yleensä joulu-tammikuussa ja kesällä Dubai Summer Surprises. Tällöin monissa kaupoissa on alennuksia, jotka voivat olla parhaimmillaan jopa 70% - myös merkkituotteista. DSF:n aikaan avoinna on myös Global Village, joka on eräänlaiset messut yhdistettynä huvipuistoon. Täällä eri mailla on paviljonkeja, joissa myydään kyseisen maan tuotteita.
Suositeltavia ostoskeskuksia ovat Mall of the Emirates, Ibn Battuta, Burjuman ja Mercato Mall. Ensimmäisestä löytyy oikeastaan kaikki, Ibn Battuta on lähellä Jumeirah Beachia ja avoinna keskiyöhön. Ostoskeskuksissa on myös hyvätasoisia ja edullisia ravintoloita. Wafi Mall on kuten Burjuman pääasiassa kalliita merkkituoteita myyvä ostoskeskus, mutta siellä on Wafi Gourmet herkkukauppa ja -kahvila, josta saa erinomaiset baklawat. Wafissa kannattaa pistäytyä myös Memoires-kaupassa. Memoires on erikoista sisustustavaraa myyvä kauppa, joka on enemmän nähtävyys kuin kauppa.
Hintataso ilman alennuksia on suunnilleen sama kuin Suomessa. Elektroniikkaa ostaessa kannattaa huomata, että takuu ei välttämättä ole voimassa Suomessa (esim. Apple-tuotteet).
[muokkaa] Syö
Dubaissa erityisesti arabialainen tai libanonilainen keittiö on loistava. Kaupungista löytyy myös hyvä valikoima intialaisia, thaimaalaisia, italialaisia ja oikeastaan mitä vaan; gourmetista katuruokaan. Hygieniaa seurataan tarkasti ja katujen varsilla olevissa edullisissa pikkuravintoloissa uskaltaa hyvin syödä. Kaupungilla liikkuessa näkee pieniä grillikioskeja (usein moskeijan tuntumassa), joista saa paikallisen shawarman välipalaksi, reilumpaan nälkään niitä tarvitaan kaksi. Shawarman kanssa kannattaa kokeilla vastatehtyä mangomehua. Myös suuret amerikkalaiset pikaruokaketjut ovat hyvin edustettuina.
Seisovan pöydän ystävien kannattaa huomioida useiden hotellien, mm. kaikkien Madinat Jumeirahin alueen hotellien, tarjoamat buffet-illalliset. Ruoka on tyypillisesti sekoitus länsimaista ja libanonilaista. Hintaluokka on 180-200 AED/henki ilman juomia (aamulla tehty pöytävaraus tarvitaan).
- Verre - Gordon Ramsayn ravintola keskustan Hiltonin (Dubai Creek) yhteydessä. Elegantti sisustus, loistava palvelu ja kattava ruokalista.
- Al Nafoorah - Loistavaa libanonilaista ruokaa ja palvelua Emirates Towerissa. Tyylikäs ulkoilmaterassi.
- Automatic - Nimi ei ole erityisen houkutteleva, mutta ketjun ravintoloissa saa hyvää libanonilaistyyppistä ruokaa halvalla. Ehkä miellyttävin ketjun ravintoja on Beach Centressä Beach Roadilla vähän matkaa vanhasta Dubain eläintarhasta itään kohti Jumeirah Plazaa ja Village Shopping Complexia.
- Sidra - Ympäri vuorokauden avoinna oleva edullinen, mutta hyvää ruokaa tarjoava libanonilainen ravintoja Dune Centressä Satwan Al Dhiyafa Roadilla.
- Lemongrass - Erinomainen thai-ravintoja Lamcy Plazan edustalla. Ravintolalla on pieni myymälä myös Ibn Battuta Mall'in itäpään Food Courtissa.
[muokkaa] Juo
Dubaissa on Persianlahden villein yöelämä.
[muokkaa] Kahvilat
Dubaista löytyy useita suurien kahvilaketjujen (Starbuck's yms.) sekä pienempien ketjujen kahviloita yksittäisten paikallisten kahviloiden lisäksi. Kahvi on suomalaiskahviloiden tasolla tai kalliimpaa hinnaltaan.
Kahviloiden terasseilla voi polttaa vesipiippua shishaa, maustettua tupakkaa pitkällä piipulla veden läpi imettynä. Shishan polttoa on viime aikoina vähän rajoitettu. Savuttomuus yleistyy Dubainkin kahviloissa.
[muokkaa] Baarit & pubit
[muokkaa] Yökerhot
Yökerhot ja diskot ovat pääsääntöisesti hotellien yhteydessä alkoholilainsäädännöstä johtuen. Lehdet Timeout Dubai ja What's On kertovat paikoista tarkemmin ja aukioloista. Monessa paikassa järjestetään Ladies Night, jolloin naiset voivat saada esimerkiksi shampanjaa ilmaiseksi koko illan tai ilmaisia drinkkejä.
[muokkaa] Nuku
[muokkaa] Puhu
Virallinen kieli on arabia, mutta maan monikansallisuuden takia lähes kaikki osaavat edes auttavasti englantia.
[muokkaa] Pysy turvassa
Dubai on varsin turvallinen kaupunki. Osasyy on se, että alkoholia saa vain hotellista eikä kaupungilla liiku humalaisia.
Taskuvarkaita voi olla ruuhkaisilla alueilla, mutta väkivalta on kaupungin kokoon nähden hyvin harvinaista. Kaikkialla kaupunkialuella voi liikkua turvallisesti.
Vain viralisia takseja suositellaan, mutta ei vaarallisuuden takia, vaan hinnan ja siksi, että muut ovat laittomia.
[muokkaa] Pysy terveenä
Dubaissa ei ole terveyden suhteen suuria riskejä kuumuutta lukuunottamatta. Erityisiä rokotuksia ei tarvita, mutta usein kuumissa ja kehittyvissä maissa matkustavien kannattaa hankkia hepatiittirokotus. Dubain hanavettä voi juoda, se ei tosin merivedestä valmistettuna maistu kovin hyvältä. Sharjahinkin puolella on parempi pysyä pullovedessä.
Terveydenhuolto on pääasiassa yksityistä. Julkisissa sairaaloissa hoidetaan henkeä uhkaavat sairaudet, mutta pienempiä vaivoja varten tarvitaan vakuutus.
Dubaissa on paljon pieniä lääkäreiden vastaanottoja, joko yhden lääkärin vastaanottoja tai pieniä muutaman lääkärin klinikoita, joissa lääkärit ovat usein intialaisia tai muista arabimaista tulleita. Varsinkin englannissa koulutuksensa saaneet käyttävät nimensä perässä englantilaista lyhennettä (FRCS tai vastaava).
Hyvämaineisia yksityisiä sairaaloita ovat mm. Wellcare hospital ja American hospital.
[muokkaa] Ota yhteyttä
[muokkaa] Jatka matkaa
| Tämä artikkeli on vasta runko ja kaipaa enemmän sisältöä. Siinä on malline, muttei vielä tarpeeksi muuta tietoa. Sukella sisään ja auta sitä kasvamaan käyttökelpoiseksi! |

